Lännessä, suomalaisten lähimpinä naapureina, asustavat Tuuloman lappalaiset. Heidän suuria keskuspaikkojaan, "sijtoja", ovat Patsjoki, Patsjoella, lähellä Salmijärveä, Petsamo ja Muotka Jäämeren rannalla, Petsamo- ja Muotkavuonoilla, sekä Suonikylä Luttojoella ja Nuortijärvi Ristikentän tienoilla, Nuortijärven alapäässä. [Suurkylien lappalaiset nimet: Pats-jok, Pietsam, Muodka, Suongil ja Nuoht-jaur.] Suomen naapuruudessa asustavat myöskin, Akkalan eli Imandran lappalaiset, joiden suurkyliä ovat Akkala, Jokostrova ja Maaselkä Imandralla sekä Pollujauri Pollujärvellä. [Lappalaisnimet: Aihkel, Tshuik-suol, Maa-seilg ja Pollu-jaur.] Kuollan lappalaiset asuvat Kuollan kaupungin seuduilla ja sen itäpuolella, ja heidän suuria kyläpaikkojaan on Kildin Kuollan lähimailla sekä idempänä sisämaassa Lovozero, suuren tunturijärven, Lu-jaurin rannalla, Voroninsk ison Voronjejoen juoksulla, Ljavozero Harlovkan latvoilla ja Varsinsk Jokongajoen latvoilla, Kalmi-jaurilla. [Lappalaisnimet: Kildints, Lu-jaur, Kord-jok, Lei-jaur, Ars-jok.] Sitten itäisinnä elävät Turjan lappalaiset Jokongassa Joukjoella sekä Kamenskissa, Kuroptejevskissa, Lumbovskissa ja Ponoissa suuren Ponoijoen vesistön varsilla ja suulla ynnä Sosnovetsissa niemimaan kaakkoisrannalla, Ponoista etelään. [Lappalaisnimet: Jovkuj, Kintus, Kiottem-jaur, Lymbes, Pionne, Sosniofke.]
Lapinkävijä joutuu miltei ihmetyksiin, kun hän päiväkausin, viikkomäärin samoiltuaan Lapin suunnattomia saloja, joissa on tavannut vain yksinäisen turvekodan taikka pienen pirttipahaisen siellä, toisen täällä, virstojen, penikulmienkin päässä toisistaan, yhtäkkiä sitten pohjastuu metsän aukeamalle ja näkee edessään kokonaisen suuren kyläkunnan, mitä suurimpien sydänmaiden keskellä, soiden saartamana, tunturien ympäröimänä.
Se on kolttalainen talvikylä, sijt.
Merkillinen metsien kiertäjäkansan kylä, joka ei muusta maailmasta paljoakaan tiedä, ja josta muu maailma ei tiedä mitään.
Kymmeniä matalia mökkejä, pikkuisia vanhoja neliseinäisiä pirttipöksiä on sikin sokin kankaalla, rakennettuina noin vain mihin sattuu; joitakuita uusiakin pirttejä, jopa kaksi- ja kolmihuoneisia "talojakin", on joukossa ja kymmenittäin pieniä aittoja kylän keskellä sekä reunapuolissa.
Kylän laidassa on "kirkko", matala harmaa rakennus, jonka harjalla venäläiset vinoristit törröttävät. Toisessa laidassa, ryteikköisellä kankaalla, on kylän kalmismaa, ja kolmannella sivulla levittäytyy puuton vetelä aapa, joka ulottuu aina etelässä siintäviin tuntureihin asti. [Suonikylässä, joka Suomen ja Venäjän välisessä Petsamon rajankäynnissä luultavasti tulee jäämään Suomen puolelle, on neljättäkymmentä pikku pirttiä ja talontapaista. Niiden kylänkeskeiset nimet ovat, Jänkäniemestä alkaen joen puolella: Outa, Saahkar, Uolli, Javgar, Väiskin-Evvan, Huoter, Mehkavan-Uontrei, Mehkavan-Evvan, Pitkä-Teahpan, Moissein-Jaahk, Pikku-Sergei, Karppi-Kaurel, Vaiskin-Uontrei, Olssin-Pedrin-Huoter, Oafanas, Mahtvei, Pikku-Uolli, Jilssin-Oski. Ja taas toista laitaa, kankaan puolta takaisin etelään käsin: Trofim, Evvankan-Huoter, Timmaksen-Illep, Kova-Evvan, Pikku-Illep, Olssin-Pedrin-Kaurel, Vaiskin-Evvanan-Sergei, Pikku-Evvan, Pikku-Meetrei, Karppi-Huotarin-Illep, Jaahkin-akka, Trofim, Vaassil, Annin-Evvan, Huoterin-Vaiski, Koaistjen-Evvan, Kuosmin-Oski ja Kuosmin-Illep. Sitten on kolmihuoneinen tsassouna itälaidassa ja länsipuolella uusi koulurakennus, jossa on opetussali eteishuoneineen sekä opettajan asuntona kamari ja keittiö.]
Mutta autio on tämä lapinkylä, äänetön ja kuollut. Ei kohoa savusuitsu mökin matalasta piipusta, ei ärhentele äreä pystykorva pihamaalla, eikä liiku kylän käytävillä ainoakaan ihmisolento, ei katso kukaan pienestä pirtinikkunasta, eikä kukaan ovissa käyskentele.
Kylällä on kesäinen lepohetkensä, kesäisten päivien hiljainen erämaan rauha.
Sillä asukkaat ovat heittäneet kylänsä kymmenet mökit ja pirtit ypöyksikseen kankaalle ja kaikonneet kauas sydänmaiden järville, kesämajoilleen kalastelemaan. Sieltä saisit, jos tahtoisit tavata, satojen virstojen päästä, järvienpoukamista, lahtien pohjukoista heitä etsiä. [Jäämeren rantapuolien kylien, kuten Kildinin, Varsinskin, Voroninskin, Jokongan, Lumbovskin, Ponoin asukkaat taas muuttavat kesäksi Jäämeren rannoille kalamiehiksi.] Mutta saattaa silti Lapin matkamies autiossa kylässä kyllä levähtää, vaikka viikommankin. Sillä useimpien pirttien ovet ovat avoinna ja sisässä on kaikki silleen heitetty. Eihän nyt enää Lapin erämaissa tshuudeja eikä muitakaan ryöväreitä retkeile, ja mitäpä he hyötyisivätkään autiosta ja köyhästä pirttipahaisesta, jossa on vain harmaakivinen lapintakka oviloukossa, vaateresuilla peitetyt makuulavat seinien vieressä, pieni pöydäntapainen ja pari kolme pölkynpäätä jakkaroina, seinähyllyllä muutamia tuohiropeita ja juuriastioita ja peräseinässä pikkuruinen lasi-ikkuna. Sillä lappalaisella on niin vähäiset mukavuuden vaatimukset.
Niissä lappalaiskylissä, jotka ovat seutunsa "pogostoina", kirkonkylinä, on pienoinen valkea kirkkonsa, papin ja lukkarin taloineen. Niin esim. Nuortijärven Ristikentässä, Patsjoella, Petsamossa, Lu-jaurilla, Ponoissa. Mutta tyhjille seinille saavat papit kesäisin molintansa toimittaa: seurakunta on eksynyt kauas korpeen omaa palvontaansa pitämään.