Mutta jos matkamies saapuu tänne sydäntalven pakkasilla, tammi- ja helmikuussa, saa hän nähdä lapinkylän täydessä elämässään. Silloin sankat savupatsaat puskeutuvat pirttien piipuista pakkasilmaan, hallit kentällä haukkuvat, porokellot poukkavat, peskipukuiset oliot käydä kepsuttelevat kyläraitilla, ja kohta joka kömmänän ovi lennähtää auki ja sieltä syöksähtää nuorta ja vanhaa, ukkoa ja akkaa ja lasta outoa kulkijaa kummastelemaan.
Metsien asukkaat viettävät talvensa yhteisessä suurkylässään ja toimittelevat talvitöitänsä. Ja nyt vuorostaan ovat erämaiden asunnot autioina ja kylmillään.
On koltalla talvisia toimia. Toisten talvi kuluu metsiä kierrellessä alituisina porotokan paimentajina, toiset taas tekevät pitkiä raitoretkiä Jäämeren rannan satamiin, Teriberkaan, Kuollaan, Petsamoon ja Norjan puolelle Kirkkoniemeen, taikka taas Kannanlahteen ja Umbaan sekä Valkoisenmeren suuriin rantakyliin. Viikoittain saattaa tällainen monisatavirstainen matka kestää, monessa pitkässä raidossa kun hiljalleen judetaan halki soiden, halki maiden, yli järvien, yli monien tunturijuottojen. Talviset kuukaudet ovat myös suurten metsästysretkien aikaa, jolloin hiihdellään hirviä sekä kierrellään penikulmittain sydänmaita kaikenlaista metsänriistaa ajellen. Mutta naiset häärivät kotoisissa toimissa, hoitavat lampaita, paistavat leipää, laittavat ruokaa ja ennen kaikkea askartelevat ahkerasti käsitöissä, kutovat sukkaa, vantutta, raanua, muokkailevat nahkoja ja niistä kintaita, ompelevat kenkiä ja peskiä.
Ja aikansa ottaa juominenkin ja ilonpito. Sillä kun on taas pitkästä yksinäisyydestä yhteen päästy, yksille kylätanhuville, iloitsee siitä ukko ja akka, ja nuoret ovat varsin hyvillään. Monet pitkät vuorokaudet vierähtävät pelkässä juomisen turinassa, johon ottavat osaa sekä miehet että naiset, nuoret ja vanhat. Varsinkin silloin kun Jäämeren rannan raitomiehet palaavat pitkältä retkeltään ja tuovat Norjan taikka Kuollan "tuliaisia", tyhjennetään pullo toisensa jälkeen. Vuoron perään kiertää ryyppylasi ympäri pirttiä, ryypynottaja nyökäyttää joka sielulle, pienille lapsillekin, ja sanoo: "Tierv jaalak!" Ja tervehdittävä vastaa: "Juhke tiervan!" ("Terveenä elä!" "Juo terveydeksesi!") Ja niin kauan kestää "terveisten" vaihto ja ilonpito kuin pullosta on viimeinenkin tilkka tirautettu. Lopulta jo useimmat ovat saaneet "terveisiä" kyllikseen ja uupuneet jonnekin nurkkaan taikka pöydän alle. Niin miehet kuin naisetkin.
Sillä koltat ovat, niinkuin muutkin luonnonkansat, mahdottomia tuliliemen tuttavia.
Ja iltasilla, miltei joka päivä, pitävät nuoret tanssejaan, kokoontuen milloin mihinkin pirttiin; haitarimies retuuttaa hurjasti kimakkaa käsipeliään ja toiset tanssivat "kaatrellaa" ja "ristisiirree", aina aamuyöhön saakka, niin että heidän milloinkaan saunaa näkemättömästä ihosta hiki valuu virtana, pöykkyrin selkä höyryää, ja karvaiset kengät litsahtelevat kostealla lattialla.
Mutta kun tulee laskiainen, jonka jälkeen pitkä ja ankara paastoaika seuraa, nousee ilo ja huoleton remuaminen ylimmilleen. Sillä pyhänä paastona ei saa tanssia eikä remuta, ja siksi pitääkin sitä ennen ottaa oikein kyllikseen. Viikon päivät pidetään yhtämittaista hulinaa, sitä ankarammin, mitä lähemmäksi paaston alku tulee. Tanssitaan, ryypätään ja ajellaan, viisi, kuusi, jopa kahdeksankin poroa valjastetaan saanin eteen, ja saani täyteen miehiä, naisia, lapsia, kaikenikäisiä ihmisiä, akkojakin pikku komsiolapsineen, ja sitten lennätetään täyttä karkua kylän läpi laidasta toiseen, niin että lumi pyrynä sinkoilee, poronkoparat napsavat ja kellot paukkuvat. Huudetaan ja hoilataan, joikataan ja lauletaan, minkä kurkusta ääntä lähtee. Ja sepä mies, jonka porovaljakko edelle ennättää. Kylän laidassa pysähdytään, käännetään valjakot, otetaan ryypyt ja sitten taas samalla metelinpidolla täyttä laukkaa läpi kylän toiseen laitaan. Ja taas ryypyt ja remuava rynnäkkö kylän lävitse.
Se on tunturikansan laskiaisen viettoa.
Mutta siihen sitten koltan ilonpito loppuukin. Koko paasto on ankarata työaikaa ja raitoretkillä ja metsästysmatkoilla raatamista.
Kevätpuoleen kyllä taas, kun ilmat kirkastuvat ja päivä käy lämmittämään, pitävät nuoret kisojaan ulkonakin lumisella päiväpaisteisella kyläkentällä. Silloin on hauskaa temmeltää; keräydytään piiriin, niin pojat kuin tyttäretkin, ja pannaan nuoraleikki, nuoirr-siirre, käymään, taikka juostaan pohtpiehsklem-siirree, kilpajuoksua piirin ympäritse, taikka heitetään palloa, pallu-siirree. Ja keskenään heittävät pojat ja nuoret miehet painia, oajp. Painiminen onkin lapinpoikain tavallisimpia talvikisoja, sekä sylipaini että rintapielistä heitteleminen, ja muutamat nuoret miehet ovatkin aika mestareita toisiansa hankeen heippaamaan.