Tällaiset ruojuskengät kiinnittää lappalainen pauloilla nilkkoihinsa ja verhoaa säärensä karvaisilla taikka parkkinahkaisilla säpäkkeillä, kaamas-piddoilla taikka jeerjeillä, mutta käyttää hän myös komeita korkeavartisia kenkiä, samojeedeiltä saatuja piimoja.
Naisväen nahkavalmisteita ovat myöskin porontaljaiset makuupeitot, ruovggas, roukkoset, joita talvisin tarvitaan; ne ovat isot, pehmeät, päällyksettömät vällyt, joiden alapää on ommeltu lämpöiseksi pussiksi makaajan jalkoja varten.
Taljatöitä ovat vielä monet naisten laukutkin, jotka useasti ovat varsin sievästi valmistettuja. Laukun pohjapuoli on ommeltu somista erivärisistä pikku palasista, lampaan mustista ja valkeista karvaisista koipitilkkusista taikka vasankoivista, ja päärmätty punaisilla ja keltaisilla verkatereillä. Suupuoli on notkeampaa parkkinahkaa, ja suukappaleina, laukk-tshuarvina, on käyrät, monilla piirroksilla koristellut poronsarven palaset. Laukuissaan säilyttävät naiset ompelutarpeitaan, neuloja, äimiä, suonirihmoja, vaatetilkkuja, lankakeriä, saksia, pauloja, verkonkäpyjä, petäjännylkimiä, kaulahelmiä ja kaikenlaista pikkurihkamaa.
Ommellaan myös isompiakin miesten selkälaukkuja sekä poron selkälaukkuja ja poronnahkaisia pusseja, kiisoja, jotka kurenauhalla vetäistään umpeen. Kiisoissa säilytetään villoja ja pieniä vaatekappaleita.
Pikku tyttäret kurovat itselleen nahkatilkkusista sieviä pikkuruisia kirjopusseja, tsougas, säilytyspaikaksi leikkitarpeilleen ja ompeluksilleen. Ja oikein kauniita pieniä kukkaroita näkee nuorien tytärten varastoissa; ne ovat joutsenen koipinahasta ommeltuja taikka kuikan kirjavasta kaulanahasta kurottuja kuikkapusseja, toohtig-tshougaksia.
Kesällä käyttää lappalainen parkkinahkaisia kenkiä, ja nekin ovat alusta alkaen kaikki naisväen valmisteita.
Nahat nivotetaan kesällä järven lämpöisessä rantavedessä, ja kun karva on saatu pois, kaavitaan ja hangataan, nieskätään, niitä jieggiöllä tai nieskemillä ja pannaan parkkiin. Johonkuhun kalojen suolaamisastiaan keitetään parkkilientä koivun sekä pajun kuorista, ja siinä liotellaan nahkaa viikko, pari-kolminen, aina silloin tällöin hämmennellen ja lisäten parkkia. Jotkut panevat parkkiin koivunpakkulaakin, että nahasta tulisi kestävämpää. Parkista otettua nahkaa vielä nieskätään ja voidellaan keittokalan rasvalla, sekä kääritään se kokoon. Lopuksi nahkoja pehmitellään päägenillä. Se on omituinen vartavastinen koje, kankaalle kannonpäähän rakennettu, kannon nokkanavassa kerinpuuna pyöritettävä pölkky, jonka keskustassa olevan reiän lävitse parkkinahkaa edestakaisin kiehitellään. Sitten on nahka valmis käytettäväksi, mutta useasti on paksun nahan sisus aivan kypsymätöntä ja raa'an näköistä. Nyt käy lapineukko nahan kimppuun, sivaltaa siitä parhaasta paikasta kengänpohjalliset ja leikkaa laitapuolista taikka ohuemmasta nahasta päälliset ja ruojuut. Sitten hän pehmittää nahkoja vedessä ja hampain niitä venyttelee, repien pois nahan pinnasta liikoja lihakappaleitakin, mitä on nieskätessä sattunut jäämään. Ei muuta kuin äimä ja suonipunontainen käteen ja ompelemaan, ensin kantapuoli kokoon ja ruojus kiinni ja lopuksi päällinen paikoilleen.
Parkkinahasta ompelee eukko miehelleen puvsatkin, housut sekä säärysteet ja samanlaiset itselleenkin. Kesällä, varsinkin vetisillä nuottaretkillä, ne ovat varsin tarpeelliset. Myöskin monenlaiset pussit, pienistä suolapusseista alkaen isoihin villa- ja vaatepusseihin asti, ommellaan parkkinahasta. Samoin miesten selkälaukut ovat monesti parkitusta nahasta. Ja pienen kietkamensa päällystää äiti ohuella ruskealla nahalla.
Ja muut kesäpukineet?
Loppuun kulutetut ovat jo kolttien kansalliset kesäpuvut. Naiset käyttävät venäläismallisia olkanauha-hameita ja mitä milloinkin sattuu, ja miehet komeilevat tavallisten ihmisten takeissa, housuissa, liiveissä, lakeissa ja villapaidoissa, kesälläkin. Taikka ei saata sanoa: komeilevat, sillä kun he haalivat mitä vain saavat kaikenlaisia ketineitä, joita sitten verhokseen vetävät, ovat puvut monesti mitä mahdottomimpia, kovin resuisia ja paikattuja. Ja mitä merkillisimmin paikattuja: ukon sarkatakin selkämystässä taikka housujen takalistossa saattaa nähdä huolimattomasti kursitun, punaisen hamekankaan kappaleen. Sillä vaikka koltan nainen onkin taitava turkkuri ja kenkäseppä, ei hänestä ole kangasräätäliksi, eipä paikkariksikaan, puhumattakaan kankaan kutomisesta. Itselleen hän sentään ompelee puvut sekä miesväelleen alusvaatteet, käsin vain kursien neulalla ja ostorihmalla. Onpa joillakuilla koltilla oikein jo ompelukonekin, käsikone, jolla on sijansa jossakin pirtin pölyisessä nurkassa taikka lautsalla vaateresujen joukossa.