Näkee joskus vielä jonkun vanhan äijän nuotalle lähtiessään vetävän päälleen vanhan kuluneen lapintakkinsa, likaiseksi piintyneen sinisen taikka harmajan mahtsakin, joka kaikessa kuluneisuudessaankin heti tekee ukosta ympäristöönsä soveltuvan lapinmiehen. Sepaluksen ryhjäytyneet kirjonauhat ja harteuksien punakeltaiset päärmeet kertovat vielä entisestä eloisasta värikkyydestä. Samoin on nainenkin nuottapuvussaan, pitkässä valkeassa kohtu-hameessaan, oikean lapineukon näköinen.
Lakkimestareina ovat muutamat lapinnaiset mainioita: he laittelevat sekä miesten komeita talvisia kolttalakkeja että naisten omituisia kansallisia päähineitä. Ja siihen työhön tarvitaankin erikoista taitoa ja näppäryyttä sekä kauneudenaistia, niin että vain harvat siihen pystyvät. Nuortijärvellä on muutamia sellaisia mestareita ja Suonikylässä Koaistjen Evvankan eukko. Kolttamiehen talvinen päähine on harvinaisen komea, korkeapohjainen korvallispuuhkalakki, piellji-kahpper. Sen pohja on mustaa, sinistä taikka harmaata verkaa, otsimus ja korvalliset punaisella ja keltaisella veralla koristeltu, otsimus lisäksi pienillä sinisillä, punaisilla ja valkeilla lasihelmillä kirjailtu. Sisäpuoli ja reunapuuhka on ruskeasta revonnahasta ja sisus täytetty pehmeillä untuvilla.
Mutta komeampi vielä on vaimon päähine, shaamshad, punaisesta verasta ommeltu, päälakea peittävä myssy, jonka tuohella kovotettu otsapuoli somana ylöskäyränä kivertyy eteenpäin. Otsapuoli ja otsakäyrä on päärmätty keltaisella ja viheriällä veralla ja koristeltu valkeilla, sinisillä, keltaisilla ja viheriöillä helmiompeluksilla. Takana riippuu lakinreuna alaskäsin niskatukkaa peittävänä helttana, ja sen pinta on mitä kauneimmin helmiompeluksilla kirjailtu, vielä syrjä kokonaan valkoisilla tinapuolukoilla reunustettu.
Nuorilla tytöillä on niinikään oma päähineensä, perevesk, vaikka ei suinkaan niin kaunis kuin vaimojen shaamshad. Tyttöjen päähineenä on kiverä otsakäyrä, tuohesta taitettu, punaisella veralla päällystetty, keltaisella ja sinisellä somisteltu sekä kirjailtu monivärisillä helmiompeluksilla. Perevesk kiinnitetään vain pään ympärisidotulla vyöllä, ja tyttären letti riippuu vapaana niskassa; päälaki on avonaisena otsakäyrän takana.
Leskikin käyttää omaa lakkimalliaan. Hän ei koreile punaisilla veroilla, kirjavilla helmillä, eikä kiverillä otsakäyrillä, vaan hän sitaisee surussaan päänsä peitteeksi vain tumman pehmeän myssyn, poinikin, ja on siihen tyytyväinen.
Talvipakkasella painaa nainen päähänsä punaisen verkalakin, jonka reunus on revonnahasta, kuten miehenkin lakissa, mutta kesällä hän vain käyttää päähineensä peittona huivia, räppek. Omituisen isopäisen näköinenon vaimo ja tytärkin, kun hänellä on huivi korkean kovan lakkinsa päälle sidottuna.
Kaikki nämä komeat lakit ja päähineet ovat taitavan erämaan naisen käsialoja.
Tuohella, peassesh, on lappalaisen taloudessa varsin tärkeä merkitys, sillä koltan kodissa on vieläkin hyvin suuri osa talousastioista tuohesta valmistettuja. Tuohen punontaa ei Lapissa osata, mutta tuohilevyn taivuttelussa kaikenlaisiksi ropeiksi, maljoiksi ja pikku rasioiksi ollaan aika mestareita.
Naisten hoitoon kuuluvat tuohiasiatkin, naiset etupäässä ovat Lapin tuohiseppiä, kiskovat valkeat löyhyt järvenrantakoivuista ja niistä rakentelevat talontarpeita: keylikkiä, poarttia, loastua, kuessia, tsuattia, silleetä.
Keylikit ovat pussinmuotoisia tuohiastioita, toisinaan isoja, lähes metrinkin korkuisia tötteröitä, joissa säilytetään villoja, untuvia ja vaatteita. Ne on tehty vain kahdesta isosta tuohilevystä, jotka suoni- taikka hamppurihmalla taikka juurella on reunoistaan ommeltu yhteen; useasti tehdään ne vain yhdestäkin pitkästä tuohikiskonnaisesta, joka on keskeltä taivutettu ja sitten reunoista yhteen kursittu.