Vieraille tarjottiin tavallisesti viinaryyppy, niin miehille kuin naisillekin. Oli hyvissä taloissa oikein hopiapikarit, vieraspikarit, toisissa taas lasipikarit taikka pienet puiset viinalipit. Ryyppy kun kaadettiin, niin sokerikipene oli vieressä, jotta sai sen siitä ottaa päälle. Naiset tarjosivat joskus vierailleen itse laittamiaan tuomiviinoja. Olivat survoneet tuomenmarjoja ja vähän panneet vettä sekaan ja antaneet olla muutaman vuorokauden "livosa". Sitten sen vaatteen läpi puristaneet ja panneet pulloihin ja vielä sekaan vähän viinaa ja sokeria.
Kauppiaita ei ollut eikä kauppapuoteja, itse tuotiin Oulusta, mitä tarvittiin. Ja Tupu-Jussi, joka laukku selässä Lössö-Liisan kanssa kuleksi, piti huolen pikku tarpeista. Tuli taloon, avasi laukkunsa ja "kuulutti": "kuulkaas nyt, hyvät ihimiset, minä oon isännän luvalla täsä ja kuulutan teille, jotta saatta ostaa toppineuloja, preivineuloja, luojineuloja, knuppineuloja, äimiä, naskalia, plikssyyriä, syyrinkeitä, finkerporia, messinkiknappeja, kamfäärttiä, pirunpihkaa, tulikiviä, jäärnäriä ja kaikenlaista pikkutavaraaaa!" —- Syksyisin taas tapasi tulla akkoja — ronteiksi sanottiin — nyytteineen kauppaamaan huiveja, pumpulivaatetta, neuloja, nappeja ja muuta pikkutavaraa. Semmoisia "rontteja" oli esim. Pellikan Liisa. — "Laukkuryssät" myös monasti nousivat Luodon mantereelle.
Paljoa ei ennen maamiehen tuotteista maksettu. Ruistynnyristä saatiin 3-4 ruplaa, ohrista ei sitäkään. [Ohria ei kyllä myytykään, keitettiin viinaksi.] Lehmästä maksettiin n. 10 ruplaa ja voinaulasta saatiin 5-10 kopekkaa. Lampaan "raajalla" saatiin Oulussa yksi rupla. Hyviä nuoria varsahevosia myytiin 25-30 ruplalla, ajettavia sai jo 20:llä.
Jos eivät tulot olleet kehuttavat, eivät menotkaan olleet kovin suuret. Kunnanmaksuja oli talollisillakin vain muutamia ruplia vuodessa. Köyhät ja vaivaiset hoidettiin ruoilla. Olivat vuoroon kussakin talossa viikkomäärällä, neljä, viisi, kuusikin viikkoa talon suuruuden mukaan.
Papille maksettiin palkka luonnossa. Kesällä "kesäanteina" vietiin voita, leipää ja juusto, isosta talosta parikin juustoa. Silakanpyynnistä oli maksettava silakkatihunti, jona oli "rantanelikko" [veneestä päin täytetty nelikko, silakat perkaamattomia] silakoita. Muita kaloja veivät "ehostaan". Joku pappi oli kyllä vaatinut kymmenyksiä kaikista kaloista. Syksyllä Kekrin aikana vietiin papille lammas. Sitten joulun edellä taas vietiin jyvät, lihat, kynttilät sekä lisäksi villoja ja vasikannahka, jos ei ollut syksyllä viety lammasta. — Luonnossa maksettiin palkka lukkarillekin ja unilukkarille ja piiskurille sekä muille.
Ja talon palvelusväki! Maksaahan niillekin piti, vaikka ei suinkaan mahdottomia. Seitsemänkymmentä vuotta takaperin oli "vätystrenkin", semmoisen huonommanlaatuisen, palkka kokonaista — 5 hopiaruplaa. Hyvälle rengille maksettiin 10-20 ruplaa. Lisäksi annettiin rengille talon puolesta kangaströijy [kangas = sarka], kangashousut, liivi ja lakki sekä saappaat ja kengäkset eli kengän pohjanahat, joihin rengillä oli itsellä varret. Paitsi päivisin ulkotöitä, piti hyvän rengin osata tehdä pitkinä talvipuhteina puhdetöitä. — Piian palkka oli 5-15 ruplaa. "Koulunkäymättömät" s.o. rippikouluikää nuoremmat palvelivat ruokaa vastaan ja saivat vähän vaatteita. Palkan lisäksi sai piika kahdet kengät, huivin, vyöliinan, pari kyynärää liinaa "paijan yliseksi" sekä hurstia "alaseksi" ja 3-5 naulaa villoja. "Römppäviikolla" saivat "piikat" itselleen työskennellä, ja sitten jälkeenkin syksyllä aina silloin tällöin.
Kotiteollisuus.
Puhettöitä tehtiin entisaikaan paljo ahkerammin kuin nykyään. Päretulen tuikkeessa taikka tervasroihun loimottavassa valossa istui koko talonväki, sekä miehet että naiset, mikä mitäkin tehden. Naiset kehräsivät, karttasivat, kutoivat, miehet paraastaan kutoivat tai korjailivat verkkoja, rysiä, nuottia. "Meilläkin kuottiin verkkoja neljällä haarukalla parassa aikana." Kaikki talossa tarvittavat astiat, tupa-, karja- ja kala-astiat tehtiin puhdetöinä ja korjattiin. Samoin laitettiin useasti kaikki ajo- ja työkalut, re'et, kärryt ja karhit, puulapiot, haravat ja viikatevarret. Itse myöskin koivusta taikka haavasta sukset valmistettiin. Kotitulen ääressä myös talossa tarvittavat kengät, pieksusaappaat ja mustat kengät, sekä kinttaat suutaroitiin. Pitkinä puhteina toimitettiin useasti vielä monet muut kotiteollisuustyöt, kuten nahan muokkaus, köysien valmistus j.n.e.
Lammasnahat, jotka tahdottiin valmistaa turkiksiksi, pantiin paittoon. Tehtiin juurisaaviin ohrajuuri ja hapatettiin. Suolaakin pantiin hiukan sekaan, mutta liika suola teki nahat kylmillä ilmoilla kovettuviksi. Juurta siveltiin nahan karvattomalle puolelle ohut, tasainen kerros ja nahan reunat käännettiin vastakkain niin, että juuripuoli tuli sisään. Sivellyt nahat ladottiin päällekkäin penkin nurkalle tai koriin penkin alle. Siitä tällä paittoomistavalla oli nimenä penkkipaitto. Kolmen neljän vuorokauden kuluttua vaihdettiin nahat niin, että alimaiset tulivat päälle ja päällimäinen alle, jotta kaikki "yhellä lailla paittuu". Parin viikon kuluttua olivat nahat paittuneet ja vietiin tuvan luhtiin orsille kylmettymään ja taas jonkun ajan kuluttua pirtin orsille kuivumaan. Sitten hierottiin paitto pois ja nahat vietiin ulos tai navettaan lauhtumaan. Tämän jälkeen ei muuta kun hierottiin nahkoja ja vedettiin ovipieleen kiinnitetyssä nahkarauvassa siksi, kunnes tulivat pehmeiksi.
Toinen paittomistapa oli alunapaitto. Alunaa liuvotettiin veteen ja siihen pantiin nahat likoon. Alunalla paitotut nahat eivät niinkään helposti "raettuneet", vaikka kastuivatkin.