Oikeaan paikkaan puu osuikin. Könkämäenon ja Lätäsenon yhtymillä on suuri jokisuvanto, Muonionjoen lähtökohta, ja suvannon pohjoisrannalla, pienen Kuonnajärven ja suvannon välissä, korkea komea kunnas, kuin ainakin aiottu merkkipaikaksi.

Ja siihen sitten kunnaan harjulle, uusi Lapin kirkko rakennettiinkin 1661.

Ei ollut tämäkään temppeli suuren suuri: 22 kyynärää pitkä, 12 leveä, ja korkeutta lattiasta katonreunaan 6 kyynärää 6 tuumaa. Mutta edeltäjäänsä, pikkuiseen tunturitemppeliin verraten oli Lätäsenon kirkko jo aivan suurenmoinen. Ikkunoitakin oli seitsemän suurempaa ja pienempää lyijyristikkolasia — sivuseinillä viisi, 7 korttelia leveää, 10 korttelia korkeaa, kuorissa korkea kapea kaksiosainen ikkuna ja sitä vastapäätä lehterin yläpuolella 3 korttelia korkea, 7 leveä valoaukko. Ovia oli kaksi, ja länsipäädystä kohosi 6 kyynärää 6 tuumaa korkea nelikulmainen kellotorni. Sisustukseksi saatiin saarnatuolit, alttarit, nelisenkymmentä penkkiä, sitten parileiviskäinen messinkinen kynttiläkruunu, rautaisia ja tinaisia kynttiläjalkoja ja seinäpitimiä, jopa alttaritaulukin sekä muita kuvia seinille. Ja lopuksi, v. 1791, saatiin kirkkoon lehteri sekä pieni viisikyynäräinen sakastirakennus kirkon kylkeen, vieläpä viereen 6 x 7-kyynäräinen kaksiovinen "ullakko" ruumispaarien, jalkapuun ja multauskojeiden säilytyssuojaksi. Samoihin aikoihin lienee kirkko laudoitettukin ja maalattu sekä sisästä että ulkoa. Sisälaudoistus maalattiin valkeaksi, vasta tehty, komeasti leikattu saarnatuoli, samoinkuin alttaripöytä ja lehterikaiteet sekä ikkuna- ja ovipielet siveltiin sinisiksi, mutta lehterin kannatinpylväät ja monet muut koristeet vedettiin punaisella ja alttariaitaus vihreällä, penkit keltaisella. Ulkopuolelta kirkko punattiin, ja paanukatto vetäistiin tervalla.

Rounalasta tuodulla, 8-naulaisella kellolla alussa kilkuteltiin, mutta sitten kun pikku rounalalainen särähti halki, hankittiin 1706 uusi, oikein puolineljättä leiviskää painava kello, vieläpä jonkun ajan päästä toinenkin, kolmileiviskäinen. Siitä lähtien Lapin kaukainen kulma kumahteli jo kahden malmikellon soinnista.[22] Kummastellen kuunteli tunturikansa suurien kellojen komeaa kumahtelua, ja ihmeissään se astui ristinjumalan koreaväriseen pirttiin.

Kirkon suojiin laitettiin täälläkin vainajainpelto. Hirsistä salvetun, toista metriä korkean, laudoilla harjatun aitauksen sisään suljettiin sekä kirkko että hautausmaa, 35 x 40-metrinen kenttä. Ja niin kohosi temppeli kunnaallaan kuin mikäkin entisaikainen puuvallituksilla ympäröity korpilinna.

Lätäsenon kirkkokumpu kehittyikin sitten koko seutukunnan suureksi keskuspaikaksi ja sai nimekseen Enontekiö, joka tuli koko pitäjänkin nimeksi.[23] Etelämpänä Ruotsin-Lapin tunturimaissa olevaan Jukkasjärven emäseurakuntaan, joka sai kirkkonsa 1680, kuului Enontekiö alussa kappelina, kunnes 1747 pääsi itsenäiseksi seurakunnaksi.

Rakennettiin tänne erämaahan pappilakin. Lätäsenon ja Könkämäenon väliselle niemekkeelle, Markkinasuvannon länsirannalle, jyrkälle Sorvaisentörmälle, vastapäätä Ruotsin puolella olevaa Sotanientä.[24] Mutta kun suuri tulva[25] kerran ahdisteli papin asuntoa, siirrettiin se kirkkokummun laitamalle, satasen metriä kirkosta länteen. Komea oli papintalo senaikaiseksi tunturipappilaksi, vaikkakin vain harmaa hirsirakennus ja huoneet mataloita — 2,10-2,20 m korkeita — pieni-ikkunaisia. Portaat olivat etelää kohden, ja pitkästä kapeasta eteisestä päästiin suoraan isoon saliin. Vasemmalla oli keittiö nurkkakamareineen, oikealla papin pieni virkahuone, jonka kalkkilaastilla silatut seinät ja katto olivat noesta mustuneet, sekä vielä pienempi makuukomero. Päivätöntä pohjaista kohden avautuivat ikkunat, vain keittiön sekä virkahuoneen ainoa ikkuna katsoivat päivään päin.

Täällä äärettömien korpien helmoissa erämaan kansan sielunpaimenet elivät ja saarnasivat. Täällä Olaus Sirma, Enontekiön ensimmäinen kappalainen, lappalaissyntyinen ja Upsalassa oppinsa saanut pappi, kävi vuosina 1675-1719 ankaraa taistelua heimolaistensa vanhaa uskoa vastaan, samoihin aikoihin kuin Gabriel Tuderus, toinen tuima hengen mies, sorti ja tuhosi Kemin-Lapin vanhoja pyhättöjä. Noituudesta Sirma monesti ahdisteli kansaansa, vaikka itsekin noitiin uskoi,[26] huonosta elämästä heitä haukkui, vaikka monta kertaa itsekin erehtyi juopotteluun ja tappeluun, jopa sai kerran maksaa sakkoakin vallesmannin, Maunu Martinpojan, pieksämisestä.[27] Ankarana "Herr'-Vuolevina" jäikin Sirma elämään kansan muisteluksissa. Täällä Jukkasjärven pappi, Johan Tornberg saarnaili Sirman jälkeen ja samoin Michael Wichman; turkulainen Henrik Ganander toimi vuosina 1730-1744 ja lahjoitti seurakunnalleen kirkonkellonkin sekä valatti uudestaan haljenneen Rounalan kellon;[28] täällä myös Salomon Tornberg, vahva mies, joka saattoi veneenkin täysine väkineen vetäistä järvestä maalle, vaikutti Gananderin seuraajana, kunnes 1773 kuoli kuumeeseen ja pistokseen; hänen sukuaan elää vieläkin Ruotsin-Lapin lantalaistaloissa. Eli täällä sen jälkeen armovuosien ja väli-ajan saarnaajana Daniel Engelmark; Erik Grape raitioi tunturikansaa kolmattakymmentä vuotta (1787-1809).[29] Kansanmuistelusten "Herr'-Erkki" oli toimekas järjestyksen mies, korjautti ja maalautti satavuotisen rappeutuneen kirkon, parannutti vanhan pappilankin, piti huolta kansan-opetuksesta[30] ja antoi ankaria määräyksiä vainajain hautaamisesta[31] sekä kansan kirkossa käynnistä. Kauniilla huolellisella käsialalla kirjoitti Grape kirkonkirjansa samoinkuin kaikki muutkin asiapaperinsa. Lappiin kuoli ja Lapissa sai "Herr'-Erkkikin" leposijansa, ja hänenkin sukuaan elää vielä Ruotsin ja Suomen-Lapissa sekä Länsipohjassa.

Ei liene sielunpaimenen elämä ollut näillä kaukaisilla perukoilla kovinkaan kadehdittavaa eikä suurellista. Yksitoikkoisia lapinpäiviä he saivat viettää, talvisin ajella porolla, kesäisin sauvoa koskia, raivata ja raivauttaa niittyjä, tehdä heinää ja hoitaa lehmiä sekä kalastella Lapin vesissä. Oli papeilla oikein omituisena kalavetenään Muonionjoen eteläpuolella Mannajärvi, johon muut eivät saaneet mennä pyydystelemään.[32] Papit kyllä saivat kalastella muissakin vesissä. "Herr'-Erkkikin" kävi Lätäsenon varrella pienissä tunturijärvissä pyytämässä siikaa, ja joella, neljänneksen ylös Markkinasuvannosta, on vieläkin kenttä, jota sanotaan "Herr'-Erkin valkamaksi". Kalaa ja poronlihaa olikin papeilla yltäkyllin, mutta pellonviljaa saivat lappalaiset noutaa sielunpaimenelleen Torniosta asti, joko talvella jutaa pororaidoillaan tai kesällä sauvoa neljinkymmenin penikulmin ylös Tornion- ja Muonionjokien äkäisiä koskia. Mutta "Herr'-Vuolevin" palkkajyville kävi keväällä 1677 hullusti. Ne oli talletettu Köngäsen pruukin patruunan Momman aittaan, kun suurtulva tempasikin aitan matkaansa, niinkuin Keksi laulaa:

— Puodin Mommalta pudisti,
Sijrman jyvät siirsi pois.
Sinne Sijrman jyvät jouduit
kahden puolen Karungia.