— Annahan mie näytän keihäälläs!
Taalo antoi keihään, Tuomas osoitti sillä päin päivää ja sanoi:
— Tuollahan se on, katohan pitkin keihäsvartta!
Kun Taalo kääntyi katsomaan, niin ukko äkkiä survaisi keihään hänen hartioihinsa. Jättiläinen rojahti maahan ja sanoi:
— Pistä toinenkin kerta, että kuolisin heti!
— Kyllä koira kuolee kerrallakin! sanoi Tuomas vain eikä toistanut iskuansa, sillä hän tiesi, että jos Taaloa pistää toisen kerran, se siitä vain virkoaa elämään.
Ja Taalon täytyi kuolla. Mutta kuollessaan hän tunnusti:
— Miehen käteen kuolen, kun kuolen.
Niin voitti Väkevä-Tuomas viimeisenkin metsän hirviön, ja siihen loppui koko Tepastolompolon seutujen Taalosuku, eikä niitä sen jälkeen enää ole niissä metsissä nähty, ei kuultu. Mutta Taalojen raadot raahasi Tuomas järveltä lounaisrannan metsikköön ja kuoppasi ne sinne korkeaan tievaan. Vieläkin nähdään tievalla useita pitkiä syviä kuoppia, joita sanotaan Taalojen haudoiksi. Vankkoja petäjiä oli ennen seisonut hautojen ympärillä, ja petäjien kyljessä oli ollut pilkat ja ristit, mutta nyt on petäjät jo hakattu maahan.
Siitä pääsi lapinukko ja lapin suku yksinään erämaan isännäksi, kun
Taalojen suku oli työnnetty turpeeseen.