Mutta veljesten valitsemat asuinpaikat eivät lopultakaan olleet mieluisia. Vuontisjärven asennolle tuiskutti talvella tunturista lunta niin ylettömästi, ettei tahtonut liikkumaan päästä, ja Ounasjoen asukasta taas häiritsi Vähänkosken alituinen kohina.
— Ko-kosken kohu-uu-u korvaninkin halkasee-ee-ee!
valitteli Pekka asuinpaikastaan, joka lisäksi oli vaaran pimeällä pohjoislaidalla kovin hallanarassa maassa. Niin muuttikin Olli Vuontisjärveltä Ounasjoen rannalle, puoli penikulmaa yläpuolelle Pekan asuinpaikkaa, ja Vähäkosken asukas siirtyi korkean vaaransa päivän paisteiselle etelärinteelle ja rakensi savupirtin nykyisen Autton ja Mikkolan väliselle kentälle. Pellonkin Pekka siihen heti raivasi, kylvi korvalakillisen ohraa ja korjasi vuodentulokseen kokonaisen kielon eli neljä kappaa. Mielissään sanoikin ukko:
— Nyt olen päässyt Jumalan selän takaa hyvään paikkaan.
Ounasjoessa ja lähijärvissä veljekset kalastelivat, kävivätpä kalassa Keräsjärvelläkin Pallastunturin takana. Mutta Kerässiepin asukkaat, jotka pitivät Keräsjärveä omana kalavetenään, olivat miehille vihaisia, jopa äkäpäissään kerran repivät heidän nuottansa, rikkoivat veneen ja upottivat kaikki syvään jokijärämään. Mutta Kyrön miehet eivät siitä pelästyneet, noutivat kotoa uuden nuotan, yön tietämissä vetivät veneensä Pallastunturin ylitse ja aamulla jo taas olivat nuottaa kiskomassa niinkuin ennenkin. Kirves kourassa olivat miehet sitten vuoron perään vartioimassa, etteivät kerässieppiläiset saisi toistamiseen toimittaa ilkityötänsä.
Kyrönmiesten avaamat metsäpälvet laajenivat vähitellen isommiksi aukeiksi. Ollin raivio levisi pitkin Ounasjoen molempia rantoja sekä peltoina että niittyinä, ja Pekka paljasti vaaralleen peltoa ja perkkasi jokirantaa niityksi. Kyrön kuulujen peltojen laidimmaiset sarat saivat sijansa tunturien takana ja työnsivät toukoa sielläkin, tosin vain korvalakillisittain siemennettynä ja kielonmitoin korjattuna.
Ja uusi kyrönsuku, sekoitettuna lapin- ja kainuunverellä, nousi lapin erämaahan, kasvattaen semmoisia isäntiä kuin Alakyrön Tuomas-ukko, "Kuuro-Mikko" ja "Lauta-Mikko", Heikki-, Juntti- ja Pekka-ukot, sekä Ylikyrön Lassi-äija ja Jussa-äijä. Polvi polvelta raivasivat miehet metsää ja rakensivat uusia pirttejä. Alakyröön nousi useita taloja Kyrön alkutalon rinnalle: Heikkilää, Pekkalaa, Mikkolaa, Mattilaa ja Pääkköä; Ylikyrön rannalle saatiin vain kolme, neljä talopahaista.
Oppivat lapin-kyröläiset pian porojakin hoitamaan. Tuomas-äijälläkin oli jo niin suuri tokka, että kylän koko vainio täyttyi, kun valtava karja siihen ajettiin.
Mutta sitten tuli hirmuinen poronkaato ja tappoi koko tokan melkein yhdettömiin. Ilmestyi kauhea rutto, lentäen punaisena lintuna niinkuin kuukkahainen ja istahtaen poron, toisen, kolmannen sarveen ja niin poro porolta kautta koko lauman. Ja heti kaatui se poro, jonka sarvessa ruttolintu oli käväissyt. Niin hävisi Tuomaan ja monen muunkin tokka, kun omistajat eivät tienneet Lapin tietäjien vasta-taikaa. Mutta Anundi Sarre, lapin-äijä, tiesi taian, tappoi sen poron, jonka sarveen ruttokuukkeli ensiksi istahti, sohaisten puukon kurkkuun ja viiltäen, rinnan halki, repäisi sisälmykset pois, työnsi tervastuleen ja poltti ne poroksi. Eikä sen enempää rutto kaatanut Anundin karjaa.
Lähtipä taas sitten, 1758, tunturien Kyröstä muuan mies. Mikkolan-Heikki, etsimään uusia maita, nousi Lapin tunturiselän taakse ja painui pitkin Ivalonlaaksoa suunnattomien erämaiden halki itää kohden, aina lähelle jokisuuta, ja teki sinne uudistalonsa. Ja tämä oli alkuna uudelle Kyrölle, tunturien takaiselle suurkylälle, jossa taas Kyrön suvun uusi haara rupesi versomaan. Tuli myöhemmin, 1805, kamalan porokaadon jälkeen Kittilän erämaista toinenkin kyröläinen, Tuomas Tuomaanpoika, jonka isän karjan rutto oli surmannut. Koko perheineen, hevonen, lehmiä, ja lampaita mukanaan, matkusti mies lähes kolmikymmenpenikulmaisen taipaleen tunturien ja jokien yli Ivalon suupuolelle ja pystytti sinne oman talonsa penikulman yläpuolelle Heikin perustamaa asuinpaikkaa. Tuomas oli kova maan möyrijä, mutta vielä ahkerampi karjanhoitaja ja niittyjen raivaaja. Ivalon suuret suvantorannat pani hän kasvamaan heinää ja kartutti karjansa pariinkymmeneen lypsävään. Tuomaan alustamalle maaperälle nousi niinikään uusi Kyrön haara ja kohosi Törmäsen komea kylä.