— A mintään ei antais. Köyhä kyllä on priha, tän talon on priha — ukko osoittaa taloa —, mutta nuori on musikka, potra on musikka. Vaan itkee moamo, valittelee vanha, kun tytär koista pois viijään. Illalla lähtevät pogostalle papin luo, siellä ventsat toimitetaan, huomenna tulevat.
Kun eroamme, kehoittaa Iivana:
— Käyhäh, vello, sie illalla häihih, katsomah, kui mei moas häitä pietäh.
— Saako sinne käydä, eivätkö aja pois?
— Soa soa, eivät aja.
* * * * *
Olemme iltasta nauttimassa talon yläkerrassa. Siellä myös talon isäntä ja emäntä ja vanha Jemos-ukko, isännän isä, tsajua juovat, suolakalaa syövät. Ja emäntäkin ihan toinen ihminen, juttelee, nauraa ja samovarin ääressä häärii miesten lasia täytellen.
Rupeaapa silloin äkisti kuulumaan kylästä laulua, kirkuvaa, valittavaa naisten laulua.
— Nyt tyttö lähtee moamon koista, sanovat talon asukkaat.
Katsomaan lähden.