Kiimaanvaarasta Repolaan on 29 virstaa. Pari taloa, n. 10 virstan päässä Repolasta, on matkan varrella. Repolan pogostalla levähdän kolmisen nelisen tuntia ja nautin tunnetun Törhösen vieraanvaraisuutta ja sitten taas taipaleelle. Kolvaasjärvellä, jonne on 14-15 virstaa, olen parin tunnin kuluttua. Passittomana kulkuririepuna joudun siellä venäläisen stanovoin ja karjalaisen urätniekan kynsiin. Ne panevat toimeen perinpohjaisen repputarkastuksen ja löytävätkin varsin vaarallista tavaraa. Ei juuri pommeja, mutta nenäliinoja, lyijykyniä, piirustusvihkoja, muistivihkoja ja muuta semmoista hirveää. Sitten tiedustelevat, olenko talonpojille "kniigoja" antanut ja puhunut "vierusta, maista ja metsistä" y.m. vaarallisista asioista. Arvelevat kai, että tässä nyt on yksi siitä suuresta sotajoukosta, joka sanotaan Suomesta lähetetyn Karjalaa valloittamaan. Aikovat ottaa rattailleen mukaansa, mutta kun näytän viimein heille Aunuksen kuvernöörin antaman suosituskirjeen, niin laskevat laputtamaan. Ja lähdenkin, ja laputan yhtä kyytiä 26 virstaa Koropin ohi Tuulijärven kylään, johon tulen kymmenen paikoissa illalla. Koko matka se olikin! Eipä enään tehnyt mieli juoksentelemaan, varsinkin kun kenkä vielä oli hyökännyt isäntäänsä vastaan ja jalkaan kauhean rakon kihnuttanut.
Tuulijärven kylässä saan sijan varakkaan Maurosen talossa. Onpa siellä muitakin Suomen miehiä praasniekkavieraina. Naapuripitäjästä Lieksasta ovat tulleet katsomaan rajantakaisten veljiensä juhlia. Hyvin näyttävät viihtyvän, ystävinä keskenään pakinoivat.
Seuraava päivä vietetään praasniekkaa. Aamupäivällä, kun on pappi saapunut — on näet ensin käynyt Koropissa — käydään tsassovnassa, joka on kalmiston reunassa järven niemessä, molimassa. Sitten syödään vahva aamiainen, piiraita, sultshinoita, kalakukkoa, rokkaa ja votkaa ryypätään päälle ja alle. — Eipä aikaakaan, kun käy nuorten miesten joukossa kuiske, jotta jossakin vaaran talossa — neljää vaaralla olevaa taloa sanotaan Tuulivaaraksi, kolmea vaaran juurella, järven rannalla, Tuulijärveksi — aikovat tytöt pitää "bessodaa". Sinne heti kiipeemään nuoret ja vanhat. Siellä "sharmankka" jo soi, ja kohta on erään talon sintsossa kisa käymässä. Ja sitähän nyt vanhakin mies mielissään katselee. Tytöt punottavin poskin, pojat hiki hatussa heiluvat, keikkuvat. Huvittavinta on nähdä "moanitus"-kohtausta. Poika ylpeännäköisenä, välinpitämättömänä, lakki kallellaan yksikseen tanssia teikaroi keskisillalla, hypähtelee, heittäyy kykkyyn. viskaa sääret ristiin, ponnahtaa ylös, painuu taas alas ja lyö jaloillaan siltaan sen tuhannesti. Kädet ovat milloin lanteilla, milloin sivuilla viittilöivät, milloin edessä kiivaasti kehräävät. Mutta tyttö se maanittelevan, viehkeän näköisenä lyhyin kevyin tanssiaskelin liitää sivuttain ympäri siltaa pojan ympärillä. Lähestyypä tanssivaa poikaa ja kurottaa kätensä, jotta muka: tulehan! Mutta poika ei näkevinäänkään, huimemmin vain keikkuu ja teikaroi ja kehrää. Tyttö vielä viehkeämpänä hetkisen liitelee ja taas tarjouu: sama huono onni, kova on pojan luonto. Kolmannen kerran kun koettaa, jo heltyy sydän ja poika tarttuu tyttöön ja tanssi jatkuu yhdessä.
Kovin koreankirjavissa puvuissa ovat tyttöset, loistavat, läikkyvät toinen toistaan kirkkaammin. Varsinkin lettinauhat ovat heillä monet ja monenväriset. Pidänpä lukua erään komeimman tytön komeimmasta lettinauhakimpusta ja saan selville, että siinä on seitsemää eri väriä, ja muutamat nauhat niin pitkiä, että polven kohtaan ulottuvat. Ja nekös kisatessa somasti lepattavat!
Iltapäivällä lähtevät veneillä naapurikylään, Koroppiin jatkamaan juhlimistaan — pappi oli jo tsassovnamenot toimitettuaan lähtenyt veneellä Losmaan. Mutta enpä jouda enään praasniekoimaan, täytyy heittää reppu selkään, tulla arkituulelle ja painautua salolle. 16 virstaa on kylästä rajalle. Tie on vasta valmistettu ja sentähden vielä jotenkin huonossa kunnossa. Ensimäinen suomenpuolinen talo rajan yli tultua on Kivivaara. Siihen yöksi joudun.
Sitten jalkasin paraillaan tekeillä olevaa tietä myöten 15 km Nurmijärven kylään. Leveä, kunnon tie näyttää tästä tulevan, jahka se valmistuu. Toisenlainen siitä syntyy kuin rajantakalaisten kapeasta käytävästä. — Nurmijärveltä saan hevoskyydin kirkolle, jonne saavun lauvantaina heinäkuun 13:nnen illalla.
Vilkasta on elämä Lieksan "kadulla" kesäisenä lauvantai-iltana. "Maalaisia" on saapunut, huomista kirkonmenoa varten useista etäisistäkin syrjäkylistä. Parvittain niitä kuleskelee kylätiellä sinne tänne, toisia seisoskelee kauppa- ja vehnäpuotien rappusilla. Pojat syöttävät tytöille makeisia ja vehnästä, ja syövät itsekkin suun täydeltä. Onpa vielä sattunut niin erinomainen kaupunkilaispeli kuin sirkus eksymään kylänlaitaan, ja se se suurimmat parvet ympärilleen kokoo.
Lieksasta pääsen laivalla Vuonislahteen, jossa taas hetkisen saan vanhoja ukkoja haastatella. Vuonislahdesta jälleen salolle. Ensin pienen Jauhiaisen yli ja sitten Sammaljokea vielä pienemmälle Sammaleiselle ja sen perimäiseen pohjukkaan ja salon poikki Luenniemeen ja Pitkänlahden taloihin. Ja niin talo talolta, salo salolta etemmäksi ja etemmäksi: Majalammille, Julkuvaaraan, Uuronvaaraan, Jaakonvaaraan, Kuorajärven taloihin, Teponvaaraan ja Suuponvaaraan, joka on viimeinen — 2-taloinen — kylä Pielisjärven Enon rajoilla. Muutaman savutuvankin tapaan matkalla.
Enossa, Kontiolahdella.
Suuponvaarasta joudun pieneen Lemun torppaan Enon saloilla. Siellä ukon kera yön ympäristö pakistaan.