Arkun laatija tekee myös ristin, mutta sen voivat valmistaa kyllä omaisetkin, m.m. pojat vanhemmilleen. Risti koetetaan tehdä "kelle vain min kaunehempi osattais". Varsinkin ennen aikaan pantiin niiden valmistamiseen vaivaa ja huolta, niihin tehtiin silloin viilot ja katot, "solomat" ja "kuuritshat", sekä koristellut tuulilaudat katon reunoihin. Pari kolmekin poikkipuuta salvettiin päärunkoon, alimmainen venäläiseen tapaan viistoon. Nykyään ei hautapatsaita enää viitsitä veistoksilla kaunistella, enimmäkseen ne tehdään vain aivan sileät, joskus maalataankin. Vainajan puumerkki leikataan patsaaseen, toisinaan kuolinvuosikin. Ristin juuren ympärille maahan kääräistään tuohi lahoamista hidastuttamaan.
Pyhäinkuva, joka on ollut vainajan ryntäillä, kiinnitetään ristin päärunkoon vainajan puoleiselle sivulle. Ristin poikkipuille asetetaan ne tuohuksien palaset, jotka saattajilta ovat jääneet palamatta. Tuulipaikkoja (liinoja) sitovat naiset heti ristiin, jotta tämä olisi "kaunehempi". Tavallisesti ovat ne valkeita, noin puolen korttelin levyisiä, uudesta, "solkivaatteesta" poikkisarkaan leikattuja vaatesuikaleita. Tuulipaikat sidotaan ristin poikkipuuhun vaatenauhalla; niiden sanotaan olevan pokoiniekan käspaikkoja (pyyhinliinoja). Orsi, jolla arkku on kannettu hautausmaalle, asetetaan ristin viereen haudalle pitkälleen.
Myöhemmin rakennetaan haudalle kropnitsha, pienoinen hautakammio. Se on tehtävä pian, jottei vesi pääse valumaan hautaan ja mädättämään arkkua ennen vainajaa, koska ruumis silloin joutuisi lahoamatonna multien sekaan. [Jos hautakummussa mullat painuvat maaemään, on vainaja onneton kuolija, joka joutuu oatuun. Mutta jos kummulla mullat kohoavat ylös ja heinittyvät, on kuolija onnellinen, hänellä on tsharsvan elos.]
Kropnitshan laativat sukulaiset taikka omaiset. Ennen se tehtiin hirsistä, salvettiin pyöreistä hirren kappaleista pari-, kolmekerrokselliseksi ja viiloniekaksi niinkuin huone. Lautakatto oli kahtaalle kallistuva, harjalla soloma kuuritshoineen. Tehtiinpä sivuseinän pääpuoleen pieni ikkunakin lasiruutuineen, kuten arkkuunkin. Siitä saattoi vainaja "silmitellä valkeih ilmoih" taikka tulla ulos "kuuritshoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah".
Nykyään tehdään kropnitshoita myös turpeista. Kropnitsha tehdään haudan pituinen ja levyinen, ja se on hautakummulla kuin vainajan suojaksi ja kodiksi tehty pikkuinen pirtti. Se estää myös kalmistossa kävijöitä tallaamasta hautakumpua ja suojelee hautaa sadevedeltä.
7. HAUDALTA PALUU.
Niin on vainaja kätketty "kauheijen kalmamultien kaunistoisiks" ja "tuhansien tuonelan tshasohkarautojen toakse". Hautakumpu on tasoitettu ja risti saatu pystyyn. Sitten lähdetään takaisin kotia kohti. Kalmistosta palattaessa ei kukaan saa katsoa taaksensa. Kalma voisi silloin hinkautua ja vasta hautaan saatu vainaja palata takaisin tuonelasta.
Jos kuollut on viety kalmistoon reellä, käännetään reen pohjaliisteet muurnin, [nurin] ennenkuin niille palattaessa uskalletaan istuutua. Rekeä ei ajeta pihaan, vaan se jätetään kartanon taakse, pohjoissalmoh, käännetään kylelleen ja siitä kopistellaan kirvespohjalla lumet ja rikat pois. Pohjaliisteet heitetään salvoksen korvalle tuulettumaan, lapiot ja kirveet, joita on käytetty hautaa kaivettaessa, jätetään pitkälleen maahan talon pohjoispuolelle, jotta
"tuuli tuuloo ta vesi lyö, pohjaisilma poltteloo, vilu ilma vierauttau."
Seinää vasten pystyyn ei niitä saa asettaa. Jos sen tekisi, saattaisi surma ottaa lisää talosta väkeä. Samoin myös reki vaatisi uutta viemistä, jos se liisteineen heitettäisiin kohdalleen.