"Kun soltataks joutunen ni tulkah stiikkoo, miekkoo, sapelie, vain kun nainen, ni tulkah morsian rinnalla!"
Kun tina on jäkälässä, tulee valaja elämään pohattana, jos se on kirkas ja helisevä kuin läkkipelti, tulee köyhyyttä, mutta jos se on musta, ennustaa se murhetta ja tautia. Sormenmentävät koperot tinassa ovat viljapurnuja, ja erilliset kappaleet ennustavat lapsia. Yläpuoli tinaa merkitsee alkuikää, alapuoli loppua.
Tinanvaluvettä käytetään taas monella tavalla taikomiseen. Pöytäliina korvissa siitä mielitiettyä etsitään, siihen kastetaan hihansuu ja sitten unissa nähdään, minne joudutaan kastunutta kuivailemaan, vettä otetaan naperkallinen [sormustimellinen] ja siihen taikina valmistetaan toisesta naperkallisesta suoloja ja kolmannesta jauhoja, taikina syödään ja nukutaan ja tullaan janoisiksi ja nähdään unissa mielessäpidettävä juoman tuojana.
Lihanpyhänlasku, laskiainen, on ilojuhla, jolloin
"pyhänlasku pyöritäh, päivä kaikki kapsetah."
Ja puoliyöhön saakka kävellään ja ajellaan kylillä suuressa tshillissä (kulkusessa). Tänä pyhänä talon emäntä tekee varojaan, jotta karja kesällä metsässä pysyisi yhdessä joukossa. Lehmille antamistaan heinävihkoista hän ottaa pikku tukun kustakin, sitoo ne hiusnauhallaan yhteen, panee talteen ja sitten taas antaa karjalle pääsiäispäivänä.
Pyhänlaskusta alkaa seitsenviikkoinen suuri pyhä, jolloin taas on varoen elettävä. Kontiota ei saa mainita eikä syötäessä mitään pakista. Suuren pyhän aikana plahvessenjana, vanhan luvun maarianpäivänä, ei pitäisi kenenkään maata. Siitä tulee "lahokessel selkäh", semmoinen laiskuus, että aina tekisi mieli loikoa, kun "rapa raukoa, paska painoa niin" ettei esim. metsänkävijä metsonkiiminnässä ollessaan kuule metsonlaulua eikä kalanpyytäjä saa kutukalaa. Virposuovattana, palmusunnuntain lauantaina, käydään virpivitsoja noutamassa, yksi jokaiselle talon eläjälle, elukoillekin, ja vitsat pannaan hyllylle pyhäinkuvain alle. Seuraavana aamuna se, joka ensiksi ennättää, nousee virpomaan toisia, jotka vielä makaavat, virpoen kumminkin ensinnä itsensä. Sitten isännät käyvät hevosiaan, emännät lehmiään virpomassa. Näin kaikki pysyvät terveinä koko vuoden, eikä heihin tartu tauti. Äijänpäivän peätintshänä (pitkänäperjantaina) ei pitäisi sen vertaa pakista eikä nauraa, että hampaat näkyvät, muuten tulee "reähkä". Äijänpäivän tshetvorkkana (torstaina) taas pitäisi käydä kylyssä. Siellä saa silloin selästään pois "neljänkymmenen vuuven netuukat" (kivulloisuuden), joskin voi myös saada yhtä monen vuoden "netuukat" selkäänsäkin. Kylvettäessä manataan:
"Mänkäh tuonne, kaikki nellänkymmenen vuuven netuukat ta nesvotat, alla mustien mutien, liikkumattomien likojen!"
Äijänpäivän yönä ei taas kenenkään tulisi maata eikä nukkua. Silloin ei pitäisi jalkojaankaan "jaksaa" (riisua) eikä olla paljain jaloin, koska muuten jalat sattautuvat kesällä. Jos joku silloin yrittää nukahtaa, pistävät toiset savuavan vaaterievun nenän alle. Pääsiäisaamuna vie emäntä leipomiaan rehennysrieskoja lehmille, murtaa vasemmasta kainalostaan murenen jokaiselle, mutta loput tuo takaisin patsaan päähän ropeeseen. Samalla jakaa emäntä lehmilleen laskiaisvihkot.
Pääsiäispäivää seuraa roatintshat, vainajain pääsiäispäivä, ja silloin, roatintshojen keskellä, tulisi kaikkien tuottaa toisilleen iloa eikä saattaa ketään itkemään, ellei tahdo joutua kärsimään toisessa elämässä.