Mutta nousi Lapinkorpeen joskus toisenkinlaisia toimenmiehiä, jotka viihtyivät kyllä yksinäisyydessäänkin, joutumatta silti juopottelevien joukkoon.
Tuohikontti selässä tallusteli Kolariin kesällä 1862 pitkä, laiha, kaitakasvoinen nuori mies, jonka vaalea tukkakin roikkelehti takinkauluksen peittona. Jaakon majataloon mies astui, heilauttaen konttinsa portaille ja painuen pirtin penkille istumaan.
— Mistäs tämä mies on? emäntä kysyi.
— Tulin vain tänne papiksi! vieras vastasi.
Mies oli "Pärki-vainaa", Johan Immanuel Bergh, joka sitten oli vähäväkisen Kolarin sielunpaimenena kahdeksan vuotta.
Yhtä vaatimaton kuin uusi paimen oli kontti selässä Kolariin tullessaan, oli hän sitten aina edelleenkin. Virkansa hän hoiti tunnollisesti, rippikouluakin piti aamusta iltaan, kahdeksan tuntia joka päivä, ja olikin oppilaille ankara mies, niin että "toisellainen oli silloin lukutaito, vaikkei ollut kouluja". "Kristittyjen", lestadiolaisten seuroissa, jotka näihin aikoihin jo rupesivat olemaan parhaassa vauhdissaan, ei Bergh käynyt, mutta ei hän koskaan heistä lausunut moitteen sanaakaan eikä kieltänyt laumaansa seuroihin menemästä. Yksikseen mies vain vanhassa pappilassaan asui kolmen rengin ja kolmen piian kanssa, viettäen hyvin vaatimatonta elämää. Ei tarvinnut hänelle monia ruokia laitella. "Pilkkumhin vain panthin maitoa ja puukauha vierhen, ja pappi otti itte kaapista voita ja leipää ja siinä kaapin vieressä pureskeli." Monesti ryyppi pappi samasta suuresta pahkamaljasta väen kanssa. Vain silloin kun sattui vieraita tulemaan, pantiin lautaset pöydälle ja keitettiin siikaa ja syötiin "niinkuin herskapissa ainaskin". Mutta vieraiden lähdettyä korjattiin lautaset ja ruuat kaappiin, ja siikojen jäännökset pisteli pappi kylmiltään. Kahviakin pappi keitätti pappilassa kävijöille. Palvelija vain toi kahvin sisään ja isäntä itse kantoi tarjottimella sen vieraalleen. Harvoin kävi pappilassa vieraita, paitsi mitä pitäjäläiset pistäysivät asioillansa. Eikä pappikaan puolestaan ollut ahkera kylää juoksemaan, hyvällä "Liinikollaan" vain silloin tällöin ajeli asioillaan. Kuusi kertaa vuodessa Bergh kävi Muoniossa saarnaamassa, leikkauttaen samalla matkalla pitkän tukkansakin.
— Jo taas on Pärkin pää Muoniossa keritty! huomasivat heti kolarilaisetkin, kun pappi palasi saarnamatkaltaan.
Kotonaan asteli Bergh aina vanhassa lyhyessä viheriäpäällyksisessä naisen turkissa, joka oli halvasta hinnasta lyöty hänelle Jaakon mamma-vainajan huutokaupassa, ja päässä oli tavallisesti "iso lakkikopra, semmoinen törilö".
Kerran yritti "Pärki-pastorin" vieraaksi eräs ummikko ruotsalaisneiti, "pitkäraatoinen tuomarinpassaaja" Köngäsestä. Nimismiehen kanssa ajoi naapurimaan tytär majataloon, kutsuttaen sinne pastorinkin ja tarjoten hänelle hyvät illalliset. Aamulla lähti ummikko vastavuorolle pappilaan, mutta pappi makasi vain nukkumakamarissaan eikä ollut koko tyttärestä tietääkseenkään. Ja nimismies sai kyyditä tuomarinpassaajansa saman tien takaisin Köngäseen.
Vihainen olikin pappi naisväelle ja halveksi koko heidän sukuansa, vaikkei hän rauhan miehenä tahtonut suinkaan olla kellenkään epäystävällinen.