Kolarin ensimmäinen viskuukone saatiin Vaattojärven Alataloon n. 60 vuotta takaperin, ja koneen tekijä oli ylitorniolainen puuseppä Pekka Karinen. Pari vuotta myöhemmin hankki Sieppijärven Hilppakin koneen, ja kun toi emännän taloonsa, niin vei hänet ensiksi riiheen katsomaan uutta masiiniansa, pöyryyttäen sillä paremman puutteessa ruumenia.
Kittilän Kaukosessa teki Mokon Matti ensimmäisen rusamasiinin noin 50 vuotta takaperin. Matti oli vain vaivainen kylän elatusukko, joka kerran avojaloin asteli Ouluun valittamaan maaherralle huonoa elatustaan, saaden maaherralta kuulla, että "pitää Matille antaa enemmän elatusta". Pitkällä etelänmatkallaan sai Kaukosen mies muiden kummien ohella — Oulun kirkossa ukko kuuli uruilla soitettavan, ja sitä sitten useasti matki möristen, piipittäen ja luiluttaen, että semmoista jumalatointa jongaa Oulun kirkossa pidettiin, kun ihmiset yrittivät veisata —- nähdä rusamasiininkin ja kotiin päästyään teki samanmallisen kojeen. Puusta ukko vain nikarteli kaikki vehkeet, veistellen koivusta rattaatkin, ja sitten masiinia selässään kantaen kulki riihestä toiseen jyviä puhdistamassa, saaden maksua kapan rusalta.
Kärrypelit kulkeutuivat ylimaihin vasta maantien matkassa. Tulipa viimein polkupyöräkin, joka oli jo niin hirveä koje, että muuan Kaukosen muori nähdessään ensi kerran sillä ajettavan kauhistuneena kiljaisi: "Herra Jesus, piru viepi miestä!"
Mutta ennen maantietä sentään ruvettiin jo kotipihasilla ja pelloilla ajelemaan puukärryillä. Kaukosen Kiviniemessä ja Hakalassa, jotka varakkaimpina olivat aina kylänsä edelläkävijöinä — m.m. ranka- ja lankkusahojenkin omistajina — nähtiin ensimmäiset lantakärrytkin jo 50-60 vuotta takaperin, puuakseliset, puupyöräiset lannanajovehkeet. Mutta oikeat kärryt, Kittilän esikoiset, nähtiin pastori Nordbergilla, joka oli tuonut ne etelästä. Kirkonkylillä ukko niillä vain saattoi ajella, mutta ei etemmäksi, sillä ei ollut tietä etelään ei pohjoiseen. Pastorin huutokaupassa 1870 joutuivat kärryt Vaatto-äijälle, Kolarin Vaattojärvelle ja sieltä Könkääseen.
Ompelukonekin osui viimein Lapinkorpeen, vaikkei sellaisesta ihmeestä vielä moni ollut kuullut puhuttavankaan. Kaukosen mieskin tuli kerran etelästä koneella ommelluissa takeissa, ja sitä kaikki kummastelivat:
— Siinäpä vasta mestari on ollut, kun näin hiinisti on ommellut.
— Se onkin masiinilla ommeltu! selitti takinomistaja.
— Masiinilla! Voiko rusamasiinilla ommellakin? kyläläiset taas ihmettelivät.
— On niitä parempiakin masiinia! ylpeili mies.
Sellaisen "paremman masiinin" hankki ensiksi, noin 40 vuotta takaperin, Kittilän kirkonkylän kraatari Mikko Vettainen. Ja koko Kittilä kulki kummastellen katsomassa, kun kraatari ei enää kyköttänytkään pöydällä jalat ristissä kuin lappalainen, vaan istui jakkaralla masiininsa ääressä polkea veivaten ja herrana käännellen ompelustaan, jota masiini hyrräten hakata nokitti kuin tihulainen. Kraatarinkin arvo nousi siitä, niin että hän alkoi taksoittaa työtänsä sen mukaan, minkä tukkimies hevosineen ansaitsi päivässä, eli markka-kymmeneen, kun se ennen oli ollut vain neljä, viisi markkaa.