Oli siellä täällä sentään joku oppinut "kriivarikin", jonka luokse ukot saattoivat astella asioineen, tarvitsematta aina mennä virkaherroja häiritsemään. Sellainen oli Turtolan "Vestolan herra", Nils Ekström, joka kyllä jo kuului virkaherroihin, sellainen myöskin Pellon "Länkke", Suomen sodan aikainen, "Sant-Mikkelistä" lähtenyt kersantti Herman Lemke, joka rauhan jälkeen oli jäänyt Ruotsin puolelle ja sieltä kulkeutunut Pelloon. Vanha kersantti oli "hyvä kriivari", osaten kirjoittaa "ruottinkielenkin", ja ruotsiksi hän kaikki kirjoittikin, päästöseelitkin päästeli samalla kielellä. Kolarilaisten kynämiehenä oli Pellikan Olli, joka saattoi toimittaa "värteerinkejäkin", sekä Kristiina Ulriika Torneus, "Tupa-muori", joka alhaalta Tornionjoelta oli joutunut Lanton Heikin emännäksi. Hänkin osasi lukea ja kirjoittaa "ruottinkielen" ja kykeni suomentelemaan ukkojen maakauppakirjoja sekä muita papereita, jopa niitä kirjoittamaankin. Velkakirjan kyhäsi Tupa-muori esim. tällä tavalla:
"Minä alle kirjoitettu olen Lainaxi ottanut Johan Matin Pojalta KihlanKin Koste Yden Summan suuren 60 Ricsiä Welka Rahasa ilman Räntyä Jaakon Päivän asti mutta jos Silloin ei maxo tapahtu niin Lankea sille Rahale Lailinen Ränty sexi kun se maxetan Kolarisa 15 Päivä Joulu Kuusa 1845.
Johan Joh:son Lanto
Kirj. C. U. Lanto"
Mutta sitten nousi ukkojen omasta joukosta kirjoitusmiehiä. Pellosta kävivät Jolman pojat, Antti ja Heikki, Torniossa Viipon mamsellin koulussa vuoden oppien kirjoituskonstin sekä "neljä ensimmäistä laskutapaa", jopa ruotsinkieltäkin. Antista tuli sitten Lemken jälkeen Pellon kynämestari. Suomeksi hän kyllä kirjoitti, vaikka saikin "kaiken valon ja kaavan Länkken papereista ja muista vanhoista kirjoista".
Turtolan kirkolla oli kirjoitusmiehenä Vestolan herran jälkeen pari, kolme vuotta takaperin 90:n ikäisenä kuollut Heikki Lauri, joka hoiteli kaikki kunnan asiat. Kolarin ensimmäiset kirjoitusmiehet oppivat taitonsa pastori Bäckmanilta, joka oli Kolarissa 1858-1862. Pastori piti pyhäiltoina kylän nuorille koulua kotonaan, luettaen biblianhistoriaa, katkismusta ja virsikirjaa sekä sisähuoneessa opettaen muutamille pojille kirjoitus- ja laskutaitoa. Siinä koulussa Heikkilän Niilokin ja Pellikan Heikki oppivat kynämiehiksi, Heikkilän Niilosta, "Houvin Nikusta", tulikin sitten koko kunnan kuulu toimimies, "kirjailija" ja asianajaja, joka saattoi miltei kaikki juttunsa ajaa aina "sinaattiin" asti, ja "sen miehet sinaatissa korjasivat, vaikka Nikulla oli toinen käsi housunliitingissä kun kirjoitti". Ukolla olikin niin paljon kirjoittamista, ettei joutanut juuri koskaan talon töihin. Myötäänsä vain piti kynä kädessä istua pöydän ääressä, ja silloin "kun ukko kirjoitti ulos, ei saanut paljo partten päällä kävellä". Lattiaparret kun liikkuivat ja natisivat, niin kynämies "ei saanut verta niin seisomhan että olisi tullut selvää". Ukko, jolla oli "lutheerilainen usko joka kokassa", kuoli 57-vuotisena 1898.
Kittilän parhaita kynämiehiä oli Alakylässä asuva Vene-Aapo, taitava kenkäseppä ja venemestari, joka kirjoitteli kuulumisia sanomalehtiinkin sekä omiksi huveikseen pisteli kaikenlaisia asioita muistiin, saaden aikaan paksun päiväkirjan. Pitäjän ylipään kirjamiehenä oli Köngäsessä asuva Jokelan Mikko.
Kynämiesten eturivissä puuhatessa saatiin kuntiin sitten kaikenlaisia uusia laitoksia, lainamakasiineja, teitä ja muita hyviä asioita. Saatiin yhteinen paloapuhoitokin. Jopa Kittilässä pari metsiä kiertelevää lapinäijääkin hyvästyi palovakuutukseen, niin että he menivät ja pyysivät vakuuttaa pirrikotansa kaikkine hoitoineen. Sitten toinen otti ja poltti vanhan tuohiröttelönsä ja meni vaatimaan rahoja.
— Mitäs suita sitten on palanut? kysyttiin.
— Na, kota paloi ja aikainen hyvä uihkuralyly ja kotkansulkaviuhka, jolla tulta viihothan palamhan.