"Kymmen uotisesta alkaen Rupesin kulkemaan Isä vainan kansa veneen tevoisa — 17 uodellanin aloin tehä veneitä itte Päinin Rovaniemesä ensin Siitä aioin yhä: Niitä veneitä olis satamäärin joisa olen oilu teosa. Vasta Laitoin Vene huoneen 1856 ia tehin siinä, mie olen tehny enimästään aivan yksin veneitä. Suutarin työ on minulta vieny Palion aikaa. Sitä työtä olen tehny Palion Erittäin Pieksokengiä aina Ouluun asti ia etemä ahvenan maale ia helsinkiin asti — nyt 1862 luovuin Pois Pitäiän Suutarin virasta muta ei siitä työstä päse erileen — ia Palio muuta työtä yhtä ia toista huoneita tehny — Ja tervaa Pruukanu kansa — Se on veneen teko useingi Syriä Työnä ia kaikki kotinen työ yhen miehen päälä, niin siinä on palion aian kulua ainuale miehele."
Mutta vaikka nämä leipätyöt tuottivatkin paljon "aian kulua ainuale miehele", riitti ahkeralta raatajalta silti aikaa muuhunkin. Vene-Aapo oli koko paikkakunnallaan ainoa mies, joka osasi lukea muutakin kuin almanakkaa, katkismusta ja virsikirjaa. Hänelle tuli jo aikoinaan "Suometar" ja "Oulun Viikkosanomat", sitten Kivekkään "Kaiku" sekä Gummeruksen "Kyläkirjasto" kuvalehtineen, ja hänen kirjahyllyssään nähtiin koko joukko aikansa tietokirjallisuutta. Merkillisen kirjoitustaidonkin Aapo sai oppia — pappi piirsi hänelle kirjoituskirjaimet malliksi — ja pian tuli venemestarista semmoinen kynämestari, että pystyi kirjoittamaan kaikki paikkakuntalaisten asiakirjat, jopa kyhäämään lapinuutisia Kaikuunkin, vieläpä joutoaikuinaan huvikseen pistelemään asioita "Aikain Muistoihinsakin".
Nämä "Aikain Muistot" ovatkin Vene-Aapon merkillisimpiä aikaansaannoksia. Jo kirjallisena miehenä ja kynämestarina oli Aapo kotiseudullaan jalossa maineessa, mutta hänen paksu päiväkirjansa, jota ukon tiedettiin ahkerasti kirjoittelevan, herätti kylän miehissä kummastelua. "Vene-Aapon Aikakirjasta" tiesi mainita ei vain kotikylä, vaan koko seurakunta, jopa naapuripitäjäkin.
Eikä suotta. Olihan jo outoa lapinkorven yksinäisen miehen kirjanviljelys ja vielä oudompaa, kun tämä uudismaan raataja, veneiden veistäjä, pikilangan pistäjä rupesi pistelemään paperille muitakin asioita kuin velkasitoumuksia, renkien ja piikojen "päästöseelejä" sekä perinnönjakoja, saamatta siitä palkakseen edes tolppaakaan niinkuin velkakirjoista ja muista pikku papereista.
Syrjäisen erämaankylän miehellä ei ollut suinkaan suuria ihmeitä annettavana "Aikain Muistoillensa". Tiettömien taipaleiden takainen kylä eli jokivarrellaan vain hiljaista arkea, jossa ei tapahtunut juuri sen kummempia, maailmaa järkyttäviä asioita kuin että talvi meni ja kesä tuli, joki purki jäänsä ja taas vuoroonsa jäätyi. Kesällä kiusasi räkkä ja talvella paukutti pakkanen. Mutta näistä seikoista riippui erämaan hyvinvointi, näitä tarkkasi korpikylän pienien peltojen raataja sekä metsiä kiertelevä poromies, näitä seurasi kylän kirjamieskin pistellen niitä ahkerasti paperiinsa. Vuodenaikain vaiheet ilmanlaatuineen, lehden, ruohon ja viljan kasvoineen ja vuodentuloineen täyttävätkin suurimman osan Vene-Aapon päiväkirjaa. Päiväpaisteet ja pilvisäät, sateet ja ukoniilet, tuulet, myrskyt ja nöyrät säät, hallat ja pakkaset, tulvat ja lumikinokset on hän vuosi vuodelta, jopa usein päivä päivältä tarkoin merkinnyt kirjaansa. Varsinkin vanhankansan merkkipäivät on ukko joka vuosi muistanut. Joulun edelliset pesäpäivät, jolloin talven yö oli kaikkein armottomimpana, hän aina merkitsi muistiin sekä sitten "merkkipäivät Joulusta loppiaiseen", jotka hän järjesti vastaamaan vuoden kuukausia, sillä ne "merkittevät Kuu Kausia uoden ympäri". Sitten pitkin vuotta piti merkkipäivinä istahtaa kirjan ääreen ja piirrältää päivän laatu. Paljon niitä Aapolla olikin: Paavali, Heikki, Kynttilä, Matti, laskiainen, pääsiäinen, Tipurtti, suviyöt, Kleetus, Monikka, Rosa, Kothart, Sikismunt, Mamertus, Valpuri, Erkki, Urpanus. Petronella, Helluntai, Eskeli, Juhannus, Jaakko, 7 unikekoa, Lauri, Perttuli, Ristinpäivä, Mikkeli, Simu ja Kekri. Onpa hänellä vielä muistissa "Jupelin juhla" 18. kesäk. 1851 sekä vanhat "Kanttauspäivät." Toukokuun 5-6 p:nä 1860 on Aapolla "Vijmeiset Kanttaiat" sekä 6. toukok. 1892: "Kylmä mahoton itäpohjanen Karjuu. Jo Kanttajat Kapisti saa nähdä mitä seuraa."
Pakkanen on lapintalven tavallinen isäntä. Sitä saa Vene-Aapokin päivä päivältä joskus viikoittain merkitä muistoihinsa. Väliin on pakkasenlainen, kuurotuspakkanen ja vitipakkanen, väliin rautaisen kylmä tai kipsa pakkanen taikka pakkasen vingerä ja "pakkas häkärä niin Ettei Kylä nävy", sitten taas kurikkapakkanen, tulipalo-pakkanen ja "Pakkanen parasta laija", jopa "Kauheia Pakkanen" ja "Siperjalainen Kylmyys" sekä joskus "Isä Pakkanen se nyt on pikku poikia net ennen on olleet vielä tämän Rinnala". Silloin saattaa hyvinkin sanoa: "Sen lainen se Isätalvi on", kun vielä "Väki viina pruvarikin" näyttää 60 astetta ja "Elävä Hopeja on peräti Kyhnettyny." Tyvenillä pakkassäillä "huve seisoo mettisä aivan liikkumatta ja niin kovasti suiuttaa koivut veinpeliksi Että tien Reijät umpeen koiukoisa ja mettä on kun Seinä huvetönkkyrisä."
Mutta sitten saattoi ilma lauhtua, sekä tulla "suvi ia kova", niin että "Iso huve kyllä lähti ia Rästäät holuaa ia vesi lammit nurkisa." Taikka voi tulla vitikönttyrää, alkaa lunta kilmoa ja karvoa, jopa kerrassaan ajaa "hirmuisen lumen annon ia kauheian tuiskun" taikka käydä vain "kova uho kaakosta" tai "luoti Pohianen kariua Kauhiasti" taikka pitää "kylmän vinkejää ja yhenlaista nöyrän sään tuheroa ia kihnutusta". Voi talven pakkaskiherillä myös lykätä umusään ja höyryn häkärän, niin että puut riimottuivat, jopa työntää pakkashöyryn juotkuja vaaroihin ja vielä olla "höyry alta auki pahinta laatua", ennustaen kesäisiä hallaöitä. Voi talvella pitää myöskin kaunista pilvisäätä, seesilmaa, lauhaa takkalaa taikka kuivaa takkalaa, voi joskus taivas punaisena pohottaa, ennustaen huonoja ilmoja ja ryöppysäitä, jolloin talven lumikinokset yhä kasvoivat. Tavattomasti toisina talvina lunta tulikin. "Oho hirmunen lumen paljous ia kinokset Että kauhistaa", sai Aapo väliin huudahtaa, sekä: "Oho hirmunen sitä Lumen tuloa Ku sataa mitä ales mahtuu." Niinpä saikin kirjamies toisinaan mitata kuuden, seitsemän korttelin lumen tasamailla, jopa voi toukokuussa 1859 merkitä: "Tämän Talven mainio 9 Korttelin Lumi on aivan Liikkumatta tähän asti."
Kevätpuoleen sitten huhti- ja toukokuussa alkoi "etelä sosehtia ja pitää suven kihnutusta". Silloin "lämmin seisoi pääle yhä", toisinaan lykäten auterenkin, toisinaan taas lunta mäskäten ja toljaten. Mutta lämpöisen lisääntyessä tapahtui niin että "io se Lumi Riepu Kävi penikan Saunala — ku mennä Keskiviikkona oli aivan talvi — ia nyt ei näy lumipilkkaa palioksi misään, ia on lämmin ia sataa." Ei kyllä aina lumiriepu näin äkkinäistä penikansaunaa saanut, monesti liehtoi pitkällinen kevätpohjoinen, jolloin talven hanget makasivat joko "koiran kantavina" taikka porohankina ja ihmishankina, jopa hevoshankinakin.
Kevään kulusta on kirjanpitäjällä useinkin miltei jokapäiväiset merkinnät. "Vesi tulee… sulia on virroisa palion… Lumi näkee semmoista löylyä… Vettä sataa… Kesämaa alkaa näkyä…. Jäät liikkuvat… suantojäät huilaavat… Jäitä purkaa joen täyveltä… Jään sohruia kulkee… äpöistä lunta sataa… Jää tekee patoa… Vesi tuleskelee… vesi nousee… kärkkyy rantatörmän pääle… Lauttavesi seisoo törmälä." Ja vihdoin sitten: "Kyllä nyt vesi menee… kulkuu… meneskellee…" Tulvan mittareina on ukolla Keilakivi, Nivansaari sekä sittemmin Sarasaari joskus "kuukuman kirjanen kivi" Suutarin rannassa. Suurella tulvalla on Keilakivi hupussa, Sarasaari "upesa" ja vain varvut näkyvät Nivansaaresta sekä "kuukuman kirjasessa kivesä jäi nennää 1 tuuma ylös." Mutta kun tulva rupeaa laskemaan, niin "Keilakiven nenä on vähän ylhälä", Nivan saari nousee ja "Sarasaaren laki alkaa näkyä". Mielihyvin Aapo joka kevät oikein alleviivaten merkitsee: "Lehti hiiren korvala… Lehti Häpäsee Havon." Muuttolinnuista on käki miltei aina muistettu. " Käki kukku " on toisinaan pistetty "latinalla" ja vielä viivattu alle. Toukok. 11 p:nä 1882 on ukko saanut merkitä: " Käki, tuo vanha tuttu lentää Liuvotteli maata myön tästä ylös päin meni. Saa nähdä että malttaako tuo Pohiolan Kevä Kökkönen olla Kukkumatta vanhan Erkin viikkoon asti kuin näin aikuisin io tänne tuli."
Varsin tarkoin on Aapo joka kesä merkinnyt pellonteot sekä viljan kasvun. Niinpä varhaisena kesäntulona 1889 näemme jo 16. p:nä toukok.: "Pellot tehty melkein kaikki", ja kuun lopulla: "Oraat maan päällä piippaavat." Kesäkuulla sitten "Pellot viitottavat haara oraala… Pellot alkavat tuppeja Kääriä… Pelto alkaa hiusta näyttää… Pellot alkavat Päitä tehä." Heinäkuulla: "Pellot alkavat Käydä tasa terälle… Pelto on Ruan alulla… Pelto vanhin pää Maito jyvälä… Pellot alkavat veriä näyttää." Ja elok. 2.p:nä: "Peltoja on jo leikattu", sekä taas: "Pellot on leikattu pian kaikki."