Samalla kun Vene-Aapon paksu päiväkirja on tekijänsä elämän kuvastin, on se hänen kotiseutunsakin aikakirja. Kaukainen erämaakylä pienine ja suurine tapauksineen ja edesottamisineen sekä suuren maailman maininkeineen on siinä puolen vuosisadan vieriessä asetettu eteemme. Kaiken hyörinän valtavana taustana on taivaan ja jumalanilmojen alituinen tarkastelu. "Pesäpäivinä oli höyryä vähin puitten Latvoisa ja Vaarain lajisa" alkaa Aapon teksti 1852 ja tyvenen sään pakkaskiherään se loppuu v. 1900. Ja samasta tekstistä voi alkaa ja samaan loppua kiveliön kylän ukkojen puhelukin.
Mutta näiden välille saattaa sisältyä kokonainen ihmiselämä.
Köngäsen ruukki
Kohosi kaukaiseen Lapin erämaahan jo entisinä aikoina mahtava rautaruukkikin, joka sai "ainheensa" ja voimansa Lapinkorven rikkaista malmivuorista ja mahtavista koskista sekä kirveen käymättömistä ikimetsistä, pani vuoret paukkaamaan ja jylhät korvet elämöimään sekä kokosi ympäristöilleen suuren seppäkunnan pikkuvasaroillaan säestämään tehtaan suurmoukarin jymähtelyä.
Tornionjoessa, neljänneksen Tornion- ja Muonionjokien yhtymiltä ylöskäsin, on suuri Köngäsenkoski, koko jokialueen valtavin vesiryöppy. Kolme-, neljäsataa metriä pitkää, parikymmentä korkeaa kivistä myötälettä syöksyy mahtavan virran voima valkeana pauhuna kahta puolta keskelle jokea asettunutta kalliosaarta. Yhtämittaisena myllerryksenä paiskelehtii eteläpuolinen haara könkäästä könkääseen, kunnes lopuksi, kooten koko voimansa suureen syliinsä, paiskautuu pauhaten alas viimeisestä valtavasta syöksystä ja yhtyen toiseen haaraan, joka samalla tavalla elämöiden on kiertänyt saaren pohjoispuolitse, lähtee taas tyyntyneenä painumaan alaspäin.
Tämän mahtavan erämaan voiman äärellä, koko kiveliön isäntänä, seisoi ennen Köngäsen kuulu rautaruukki.
Muinaiseen aikaan koski kohisi vain korven peikoille ja lappalaisille sekä joillekuille lantalaisillekin, jotka jo olivat kulkeutuneet kaukaisiin kiveliöihin. Omia aikojaan sai Köngäs huutaa yöt, päivät kenenkään häiritsemättä. Se oli niin suuri ja ylpeä, ettei kiveliön asukas uskaltanut ajatellakaan panna sitä palvelijakseen, pikemminkin hän lähestyi kuohuvaa kuilua peloissaan ja manasi sen kiljuvaan kitaan pahimmat kipunsa. Vaatimattomassa pikku purossa oli kylliksi väkeä lantalaisen härkinmyllyä käyttämään. Erämaan miehet vain rakentelivat lohenpyytöjään Köngäsen rantapuolien kalaväyliin, jopa lappalaiset uskalsivat sauvoa kuohujen alta saaren kosteeseen ja pystyttää kotansa ryöppyjen saartamalle metsäiselle kalliosaarelle. Joskus myös Tornion kauppasaksat matkustaessaan Jukkasjärven lapinkylille ja markkinakentille nousivat jokea ylös soutaen ja sauvoen kovatkin kuohut. Mutta Köngäs näytti heille mahtinsa: kauppiaat häätyivät raahaamaan venettään rantaa pitkin puolen neljännestä, yhtä hyvin meno- kuin paluumatkallakin.
Mutta jo aikaisin joutui kuohuva korvenvoima sittenkin ihmisen apumieheksi. Sattui muuan uudisasukas kaukana erämaassa, seitsemän, kahdeksan penikulmaa Köngäsestä ylöskäsin, Junosuvannon tienoilla löytämään rautavuoren ja toi sen malmia Tornion kauppamiesten katseltavaksi. Nämä taas vuorostaan kuljettivat näytteet Tukholmaan kauppatuttavalleen, Arendt Grapelle. Tämä tukholmalainen kauppias, "syndyisin Saxan Maalta Lybäkin kaupungisa oli se ensimmäinen, joka ulos otti taikka alkoi Köngäisen Pruukia rakendamaan", niinkuin sanotaan tunnetun Keksin laulun selityksissä. Kristiina kuningattarelta sai Grape 1645 "pohjakirjat ja privilegiumit, jotta laittaa pruukin Lapin erämaahan", jopa luvan vapaasti ja maksutta ottaa haltuunsa maata ja metsää kaksi penikulmaa joka suunnalle sekä murtaa malmia tehtaaseensa Junosuvannon rautavuoresta.
Seppien, raudan keittäjien ja sydenpolttajien sekä muiden taitomiesten kanssa lähti Grape Lapinkorpeen ja rakensi tehtaan kaikkine hoitoineen Köngäsenkosken alaiseen korvaan, tulisimman kuohun ääreen, joen etelärannalle.
Ja kohta pantiin vanhankansan vahvimmat väet,