"vesi vanhin veljeksistä, tuli nuorin tyttäristä"
ankaraan yhteistyöhön, nostamaan ja rakentamaan kolmatta mahtavaa voimaa, rautaa ja raudanväkeä, tuomaan sitä ilmi semmoisella voimalla, että kaukainen korpi kumahteli.
Sysimiehet menivät metsiin miiluja polttamaan, ja Junosuvantoon, rautakentän lähelle, rakennettiin masuuni, jossa vuoresta väännetty malmi sulatettiin takkiraudaksi. Junosuvannon seutu olikin rikas rautamaa, ja tänne, keskelle kiveliöitä, kehittyi suuri malmin louhimispaikka, "Masugnsby" eli "Masuunin pruuki", jonka merkillisimpänä laitoksena oli mahtava masuuni. Se oli niin kauhistavainen ja hirveä paikka, että erämaan mies oikein peloissaan sitä lähestyi. Siinä oli syvä tulenpalava pätsi, joka ahmi kitaansa röykkiöittäin sysiä ja malmia, keitti malmin kiehuvaksi tulivelliksi, puhaltaen sen sitten hehkuvana aineena torvestaan ulos. Takkirautaharkot, "kaltit", vedätettiin Köngäsen pääpaikkaan ja muokattiin siellä valmiiksi raudaksi. Erämaan asukkaat, lannanmiehet ja lappalaisetkin pororaitoineen, kävivät kaltteja vedättämässä, vaikka sanotaan Grape-ukolla itselläänkin olleen useita hevosia, joilla toimitteli tehtaansa ajotöitä.
Grapen ajoilta on Köngäsen ruukinpatruunalla vielä tallella tehdaspaikkansa ensimmäinen kartta, Joris Dengin piirtämä 1660. Karttaan on Joris kuvannut koko korpitehtaan semmoisena kuin se näinä alkuvuosinaan oli. Siinä ovat monilukuiset huoneet ja kömmänät, komeasta kaksikerroksisesta asuinrakennuksesta ja päätehtaasta alkaen pajoihin, myllyihin, makasiineihin ja työväen asuntoihin, jopa saaren pariin lappalaiskotaan saakka. Puolessatoista vuosikymmenessä oli pimeään korpeen kohonnut jopa pikkuinen kylä, vaatimattomia harmaita pöksiä ja tötteröitä kyllä, mutta suurenmoisia senaikaisiksi Lapin erämaan esitöiksi.
Jokivarrelle tehtaan ympärille raivattiin niittyä ja peltoa ja etempääkin metsistä vallattiin jokien ja järvien rantoja niittymaiksi. Niinpä Tornionjoen itäpuolelta aina Sieppijärveltä, yli parin penikulman päästä, otettiin parhaat heinämaat ruukin omiksi.
Mutta kauan eivät Grapen voimat eivätkä varat riittäneetkään. Kaukainen ja autio Lapin erämaa vaati uudisraivaajaltaan enemmän kuin saattoi olla yksinäisellä Tukholman kauppasaksalla. Lapsia kyllä sanotaan Grapella olleen viiteentoista asti, mutta muuta varallisuutta ei ollut samassa määrässä. Rahat rupesivat loppumaan, ja ukon täytyi ottaa yhtiömiehekseen Momman veljekset, Abraham ja Jakob, ja niin ruvettiin kolmen miehen voimalla lyöttämään rautaa. Viimein kumminkin Grape kyllästyi koko ruukkihoitoon, niin että heitti osuutensa Momman patriarkkain hallittavaksi, ruveten itse maamieheksi, niinkuin Keksin laulun selittelijäkin kertoo: "Pruukin möi hän vanhalla ijällänsä ja osti Nautabuodin maan, jonga Kartano oli Nautabuodin saarella." Mutta pian täälläkin, Ylitornion Kainuunkylän jokisaarella, äijä sai kokea kovat päivät. Tuli suuri jäänlähtö Tornionjokeen, kuulu "Keksin tulva" 1677, ja
"Naaki maalle Nautabuodijn, Saxan saaresta eroitti, Grapin lapset laudi kaikki, Kangahalle karkotti."
Saaren kartano kokonaan "jäildä hukattijn", ja ukko sai rakentaa uuden talon mantereelle.
Vanhan Grape-äijän lukuisan lapsijoukon jälkeläisiä levisi sitten koko Länsi-Pohjaan ja Lappiin. Muuan ukon pojanpojista luki papiksi ja tämän kolme poikaa taas "stuteeras" samaan säätyyn. Grape-sukua olikin ennen Pohjan puolessa sekä pappeina ja papinrouvina että lukkareina, nimismiehinä ja koulumestareina, vielä seppinä sekä talonisäntinä ja emäntinä.
Mutta Momman Abraham ja Jakob, jotka myöskin olivat etelän lähtöä, Hollannin Brabantista kotoisin, koettivat kaksissa miehin pitää rautaruukkiaan pystyssä. Ja pysyikin se. Sillä veljeksillä oli jo ennestään hallussaan Svappavaaran kuparikenttä, joka oli vielä syvemmällä Lapin sydämessä, 7-8 penikulmaa ylöskäsin Junosuvannosta, Tornionjoen pienen syrjähaaran, Luongasjoen latvoilla. Sen oli eräs lappalainen, Uula Tölkki, keksinyt 1640-luvulla. Mommat ottivat kuparikentän hoitoonsa 1655 ja tuottivat, päästyään Köngäsen isänniksi, Lapin erämaasta sekä kuparia että rautaa. Saivatpa veljekset 1674 vielä kuninkaallisen lupakirjan Svappavaaran kuparista "uloslyödä mynttiplootuja ja ne päälle leimata Kuninkaallisen Majesteetin stämppelillä". Momniat kaivoivat kuparivuortaan ja lyöttivät Köngäsen pajassa tuhansittain plootuja, jotka levisivät ympäri valtakunnan, ja "se oli sitä isonploovun aikaa, kun Köngäsen pruukissa oli ominaiset rahat." Nämä Lapinkorvessa taotut "Köngäsen ploodut" ovat miltei jo kaikki kadonneet, lyödyt kahvipannuiksi, kattiloiksi sekä muiksi kuparitavaroiksi, taikka piiloitetut aarnihan töihin; vain pari plootua sanotaan olevan Tukholmassa, ja Helsingin yliopiston kokoelmissa on pari 1903 Iistä löydettyä kappaletta. "Ja pruuki itte maksaisi vaikka mitä, jos saisi yhenkää kappalhen niistä, mitä on omassa pajassa lyöty."