Mutta Heikka oli jo saanut kyllikseen, eikä enää halunnut "tapella".
— Puristi, konna, niin kovasti, ettei henki kulkenut kummastakaan päästä, muisteli Vaatto-Heikka sitten toisille noloa seikkailuaan.
Tappelemista ja aseella lyömistä ukko piti aivan tarpeettomana ja mielettömänä. Niinpä hän muuattakin miestä, joka vihapäissään uhkasi häntä aisalla, tarttui käsivarteen, puhellen:
— Älä, älä, pahaseni, lyö! Ei mies kestä miehen lyöntiä… mutta puristelhan vain… Ja ukko itse puristeli, niin ettei toisen tehnyt enää mieli tarttua aisaan.
Kiroilemiselle oli Heikin äijä kovin vihainen. Vieraille kiroilijoille ei hän kyllä ruvennut opettamaan ihmistapoja, arvellen vain:
"Vieras menee sivutte tapoineen, eikä se siitä parane." Mutta naapureilleen ukko monet kerrat koveni. Leppä-äijänkin, joka aina "saatanoita" lasketteli, ukko otti kouriinsa puristellakseen, paiskaten lopuksi hänet lumihankeen. Vihaisena kömpi sisukas äijä hangesta pois, manaten. "Etpä, sakna-vie, uskaltanut tappaa!" Mutta sen kerran perästähän kyllä varoi Heikin Juhon kuullen noitumasta.
Pirtissään äijä ei suvainnut kenenkään lasketelevan kirosanoja. Peura-Mikko houkuteli kerran Kieriän Aapoa, jotta mennään Juhon pirttiin kiroilemaan, se kun äijää kovin harmittaa. Menivätkin ja Aapo alkoi puhuessaan tavallista miehekkäämmin päästellä pahanhengen nimityksiä. Äijä istui parhaillaan syömässä, kuunteli vähän aikaa ja huomautti: "Ei meijän pirtissä saa kirota!" Siitä Aapo vain yltyi. Silloin ukko pyörähti pöydästä, havarsi miestä niskasta, vei portaille ja paiskasi hänet puolipihaan, sanoen:
— Saat kyllä tulla pirttiin takaisin, mutta älä kirvaa!
Heikin äijä oli harras kristitty. Usein hän kävi seuroissa, laestadiolaisten hartauskokouksissa, ja ahkerasti hän luki "isoa kirjaa", raamattua, sekä Lutherin postillaa, niin että osasi lasketella niitä ulkoa pitkät kappaleet. Mutta silti oli ukossa hyvin paljon leikillisyyttä, jopa pientä "konnaakin" ja koiransilmää. Äijä saattoi istua seuroissa hartaana sanankuulijana, tapansa mukaan heilutellen jalkaansa. Mutta huomatessaan, että eukkoja huvitti hänen karvakenkänsä suuri kärkitöppö, hän istui sitä vakavampana ja sitä ahkerammin keikutteli karvatossuansa.
Lukukinkereillä ukko äityi joskus papille laskettelemaan raamattua. Kerran Rattosjärvellä rovasti vaati häntä lukemaan, mutta äijä penkillä istuen vain esteli: