Maata, kaikkein elättäjää ja "äitiä" pidettiin pyhänä. Viljaa varten, sekä muuten tarpeen tullen, voitiin sitä kyllä kyntää ja kaivaa, mutta tarpeetta ei sitä saanut pidellä pahoin. Niinpä Kittilän ukko kielsi lapsiaan, kun ne pieksivät kepillä maata:
— Ei saa äitin rintoja pieksää!
Ja muoniolais-emäntä varoitti, kun lapset suotta kaivelivat maata:
— Ei saa maan äitiä niin pahoin raajia!
Heti velttauksen jälkeen oli pelto siemennettävä, sillä "se laskee henkensä pelto, jos ei heti mennyt kylvämhän", oli Kolarin ukko tutkinut. Kynnökseen vain siemen heitettiin ja puisella oksapiikkisellä jäsenkarhilla peitettiin peltoon. Hevoseton hettalainen vedätti oksikkaista männyn rungoista kyhättyä karhia porolla —- ja tekee samoin vieläkin.
Paikoin oli tapana riihittää toukosiemenet vasta keväällä. Kittilän Kaukosessa ahdettiin syksyllä viimeinen riihi täyteen ja kuivattiin, ja vasta keväällä ennen touonpanoa puitiin "kevätriihi". Siten saatiin peltoon aivan riihikuiva hyvä siemen. Vanhoissa hyvissä taloissa säästettiin aina siemen omasta pellosta, niin ettei niistä vilja koskaan kadonnut. Kolarin Marrasjärvelläkin pysyi sama "isäin siemen" talossa miespolvia. Jos joskus sattui tulemaan välipää, hankittiin uutta ohransiementä "ylhäältä päin" Norjasta, "Ruijan alaa", joka oli kaikkein joutuisinta, vaikka se tekikin lyhyen tähän, eikä siis antanut oikein hyvää satoa. Rukiin siemen, etelän vilja, piti taas hankkia alhaalta, ei kuitenkaan Kemiä etelämpää.
Touonteon aloittaminen, ensimmäinen "kylvöpäivä", jolloin ensimmäinen kynnös siemennettiin, oli tärkeä päivä. Silloin tarjottiin talonväelle aamiaiseksi parempaa ruokaa kuin tavallisina työpäivinä, jopa oikein "juhlaruuat". Parhain syötävä oli "kylvöjuusto", jonka emäntä jo talvella oli vartavasten varannut aitan siemenviljalaariin, useammankin, jos talossa oli paljon väkeä. Niistä kukin sai osansa. Oli pöydässä vielä lihaa, "kampsukeittoa" ja "plättyjä", jopa isoissa taloissa viinatkin sekä ryyppykupit puhtaasta hopeasta. Muoniolaistalossa syötiin kylvöpäivän aamiaiseksi verestä haukikeittoa, vartavasten hankittua. "Nyt keitethän verestä kalaa, nyt alethan peltoa tekemään", sanottiin. Ja Karungissa sai talonväki silloin "fiiliä".
Koko Peräpohjassa oli entisaikaan viljan kylväminen aivan yleisesti naisten työnä. Talon emäntä, vanha emäntä, taikka talon muori sen toimitti, sillä "se oli kohta niinkuin emäntä-ihmisten virka". Kun miehet olivat saaneet pellon muokatuksi, tuli emännän vuoro astua vakkoineen kynnökselle. Kylvötyötään piti kolarilais-emäntä "niin tähellisenä", että sairaanakin meni pellolle siementä heittämään, isännän vain astellessa vieressä kantaen kylvövakkaa. Milloin talossa ei ollut kylvöön kykenevää naista, pyydettiin naapurista. Kolarin Sieppijärvellä oli Kaisa-Kreeta Joona vanha tottunut "kylväjämuori". Hän kävi toisissakin taloissa kylvämässä, palaten aina isojen tuliaisten kanssa. Samoin Karungin Kukkolan Kourilehdon Matilla-muori entiseen aikaan, n. 80 vuotta takaperin, kävi kylvämässä koko törmän pellot. Kylän kylväjämuoreja olivat myöskin Tervahaudan vanha emäntä, joka Karungin Korpikylän viimeisenä kylvömuorina vuosikymmen takaperin kuoli satavuotiaana, sekä Mettävainion Kaisa Ylitorniolla ja Vähän-Erkkiiän Pekan-Anna Kaakamossa. Samanlaisia taitavia kyiväjämuoreja oli ylhäällä Muoniossakin sekä Kittilässä Ounasjoella. Kallon erämaakylässä hoiti kylväjänvirkaa vanha Klaavun ämmi, jonka, piti huolehtia koko kylän pelloista. Vielä nytkin näkee jonkun vanhan emännän kylvövakkoineen astelevan tuoksuvalla toukopellolla. Rovaniemelläkin Tapion Mantereen emäntä mainitsi, että "meän elämässä olen ollut mie aina kylvämässä", Kittilän Kaukosessa siementää Sakrilan ämmi omat peltonsa, ja Sieppijärvellä useat emännät astelevat äitiensä jälkiä.
Entisillä kylväjä-emännillä oli vartavastinen kylvöpuku. Niin oli ennen vanhalla Tanon emännällä Kolarin Äkäslompolossa samoin kuin hänen äidilläänkin valkea "kampriisipaita", pitkähihainen, alle polven ylettyvä, "niinkuin on herroilla nukkumapaita", jonka hän aina pisti päällensä, kun astui vakkoineen pellolle. Ja valkean huivin eukko sitoi päähänsä. Muulloin ei paitaa käytetty, vaan "piettiin se tilalla toishen vuothen, panttiin leiphon aitanorthen". Samoin monella muullakin emännällä. Toiset taas käyttivät tavallista valkeaa paitaa. Tiina-Kaisa Jaako Kolarissa veti ylleen miehensä puhtaan paidan, jotkut pistivät vain vyölleen valkean esiliinan ja sitaisivat päähänsä valkearantuisen huivin. Valkeaa ja puhdasta vain piti olla, "ettei sihtiä ottanut", oli se sitten vaikka hurstipaita, kuten Ylitornion Kainuunkylän kylvömuorilla. Sillä jota valkeampana ja puhtaampana kylväjä oli, sitä valkeampaa tuli vilja sekä sitten leipäkin.
Oli hauskaa nähdä, kun keväisillä päiväpaisteisilla toukopelloilla emännät ja vanhat muoritkin liikkuivat valkeissa verhoissa. Kun touot tehtiin samalla viikolla yht'aikaa kaikissa taloissa, niin "se oli kylhäisessä kylässä kaunis nähä, kun emännät oli pellolla valkeassa paijassa. Ei ne ennen kolosti pruukanhet kylvää. Mutta nyt ne ovat niin mustat mököt, kun kylvävät." Juurista punottu taikka haapalevystä taivutettu, kielon vetoinen ymmyrkäinen kylvövakka oli sangasta jokaisen "kylvömiehen" kädenmutkassa riippumassa. Naisille se oli kyllä raskasta työtä, "kun piti iso vakka käsivarrella kaalata peltoa päiväkauen".