"Mettäkunnastakin", metsänelävistä, otettiin vuodenmerkkiä. Kun riekko vaihtoi varhain valkeansa ruskeaan, tuli kesäkin varhain, ja kun peipponen rupesi "sylkemään": "yyvit, yyvit!" saatiin kylmiä ilmoja. Käki kukkui
"Leipää lehthen, hallaa hankhen, kovaa vuotta koivunurphan."
Mutta jos metson "persesulista" loppuu valkea väri, seuraa maailmankin loppu, jolloin ei enää tarvitse huolehtia kynnöstä eikä kylvöstä.
Muutamille vanhankansan ukoille ilmoitti itse maanhaltia vuodentulon. Niin Liikavainion Kallallekin Muoniossa ilmestyi yöllä Olostunturin metsämajaan hyvännäköinen, harmaa luppopartainen äijä tervehtien ja sanoen: "Jop' on hauska yösija!" Sitten äijä haasteli vuodentulosta, että "tulon hyvä vuojentulo nyt". Tulikin niin hyvä vuosi, ettei miesmuistiin oltu sellaista saatu.
Jos kaikki talven ja keväänmerkit kertoivat hyviä sanomia kesästä, niin silloin jo
"Huhtikuussa humahti, toukokuussa tomahti, kesäkuussa keikahti, heinäkuussa heilahti, elokuuss' oli elävät päivät."
Silloin päästiin jo toukokuussa pellolle kylvöntekoon.
Keväinen kylvönpäivä muuten noudatti metsänkylvöä, sillä "mettänkylvöllä ja pellonkylvöllä on yhteyttä". Metsäkin nimittäin toimittaa kylvönsä, jopa kaksi ja kolmekin kertaa jo kevättalven kuluessa, aina samaan aikaan kuukauden perästä. Kun sattuu lauha ilma, ja "huue putoaa puusta", rupeaa metsä kylvöntekoon, varistaen helpeisiä siemeniään ja havuneulasia keväthangille. Kuusi käy kylvön etupäässä, ja mänty seuraa vähän myöhemmin perässä. Ensimmäisestä metsänkylvöstä on aina kymmenen viikkoa pellonkylvöön. Toisinaan sattuu metsänkylvö jo maaliskuun alkupäivinä, ja silloin pellon kylvökin joutuu hyvin aikaisin toukokuulla, mutta toisinaan metsän kylvönteko myöhästyy, ja silloin myöhästyy peltomiehenkin touonpano. Ovatpa vanhat panneet merkille, että kylvöillä on vielä enemmänkin "yhteyttä". Jos metsä kylvää siemenensä tiheään, silloin peltomiehenkin pitää heittää jyvänsä avonaisin kourin, mutta jos metsä heittelee hangelle harvat siemenet, saa pellonkin siementää harvaan. "Harvapa oli mettänkylvö, nyt saa pellotkin kylvää harvhan", sanoi Tepastonkin ukko tarkastellessaan metsän harvaa siemennystä.
Entisaikaan ajettiin lanta pellolle jo talvella. Sitä myöten kuin navetasta "sontalimppuja" — lehmänlanta luotiin "loorista" ikkunan kautta ulos ja "leivottiin" tunkiolla pyöreiksi, kolmea korttelia leveiksi, kolmea, neljää tuumaa paksuiksi "limpuiksi" — karttui tunkioon, vedätettiin ne kuormakasoihin pitkin peltoa. Laskiaisena, jolloin ei saanut kirvestä liikuttaa, ettei eläimiin tulisi jalkavikoja, ajoivat miehet vain sontaa pellolle. Pitipä silloin, jos tahtoi viljamailleen menestystä, viedä pellolle jokaisen elävän lantaa, mitä talossa oli, kissasta alkaen talonväkeen asti. Keväällä sitten, kun maa oli sulanut, levitettiin lanta ja pelto "veltattiin" puisella "veltalla", jossa oli rautainen "nokka" ja "kaltto". Syyskyntöä ei toimitettu, kevätkyntö eli velttaus vain. Miehet velttasivat — joillakuilla oli valkea paita päällä, — ja naiset lapioilla korjailivat vikapaikkoja, kirren vierustoita ja pellonreunoja, jotkut vanhat äijät käyttivät vielä sahraakin, jolla rovaniemeläinen vieläkin möyrii maansa. Niinpä Äijälän Sakukin Turtolassa kynti sahralla, ja ruumiin käsi oli vielä sahran lempiraudassa, ettei peltoon olisi tullut rikkaruohoa.
Uudispeltoa tehtäessä ei ennen käytetty kuokkaa. Lapiolla vain "leikattiin" maa, käännettiin nurin "vaolle" ja pieksettiin palasiksi. Kannot väännettiin ylös kangilla. Eikä ojia ennen kaivettu, vaan koko törmä sai olla samana peltona. Ja samaan peltoon aina joka vuosi heitettiin leipävilja, eikä maa juuri koskaan joutanut olemaan mahona.