Kylläännyttyään tauroon ja paistettuun kalaan persoutuu kalapirtin ukko laittamaan herkullisia "sillikakkoja". Perattuja tuoreita sillejä survoo kalamies kaukalossa "puutöötillä" hienoksi, sekoittaa sotkuunsa jauhoja sekä hiukan suolaakin, tehden paksun taikinan, josta leipoo pienehköjä ohuita kakkuja. Sitten leipoja keittää teoksensa kiehuvassa vedessä ja voilla voideltuina ne syö, ja "niin ovat makeita kuin hunajakakko". Samalla tavalla survoo pirtin asukas kalanmätiä, sotkee jauhoja ja keittää "mätikakkoa", Toisinaan taas panee kalamies mätiä semmoisenaan pataan ja keittää "mätipuuroa" eli "laamenpuuroa", johon pannaan jauhoja "kahmalomitta miestä kohen". Paksu puuro syödään voisilmän kanssa, ja "se on luja nälkää vasten".
Kalapirtillä oleskelun viimeisenä iltatyönä on tuliaisten laittaminen kotiväelle. Kalamiehellä pitää olla pyytönsä mukaiset tuomisetkin. Ukot valitsevat saaliistaan kaikkein isoimpia tuoreita siikoja, yhden jokaiselle talon eläjälle, leikkaavat niihin viiluja, valavat suolavedellä ja sitten paistavat vartaassa, niin että rasva tiukkuu. Tällaisia tuliaisia kotonaolijat jo odottavatkin, varsinkin lapset juoksevat jo vastaan kysymään: "Oletko paistia paistanut?" Leivättä vain kalamiesten "paistia" pistellään ensimmäisiksi maistiaisiksi. Ja sitten rupeaa emäntä heti laitelemaan sillikakkua sekä keittämään isoista siioista tauroa kalapirtillä olon päättäjäisateriaksi.
Leipävilja
Ohra on Peräpohjan ja Lapin tärkein oman pellon vilja, josta saadaan jokapäiväinen leipä, ja touonpano on peltomiehen varsinainen kylvönteko. Etelän laajat ruispellot ovat pohjoisissa vaara- ja tunturimaissa supistuneet kovin pieniksi, ja pienenevät yhä pohjoisempana. Entiseen aikaan ei Peräpohjan pieniä peltoja paljon haaskattu rukiille. Karungissa mainitaan vain jonkun isännän heinäkuussa vähäisen heittäneen ruista ja sen sitten seuraavana kesänä korjanneen; Ylitornion Kainuunkylässä joku kylvi syyspuoleen "juurheista". Kolarissa "Käräjä-Kreeta rupesi ensin ruista viljelemhän" sekä sitten muuan Vaattojärven ukko kokeili rukiilla, ja Sieppijärvellä Kurun äijä hoiteli kaksivuotista ruista saaden aina siemenet uuteen kylvöönsä. Kittilän kirkolla Putaan talossa on jo ennen nykyisten ukkojen muistantaa annettu alaa rukiillekin, ja siitä talosta ovat naapuritkin aina saaneet hyvän siemenen, jopa sitä on joskus kuljetettu eteläänkin. Kaukosessa on jo vanhastaan ruista vähän viljelty, onpa joskus kokeiltu Kyrössäkin ja nähty, että "se kasvaa niinkuin leipäkin". Tepastolompolossa ei ruista ole koskaan yritettykään. Muoniossa Liikavainion ukko n. 60 v. takaperin kylvi ruista kielonmaan, mutta "sen tahtoi lanimastraasut syyä kaikki". Eikä ukko enää toista kertaa kylvänyt. Mutta vähitellen on ruis saanut juurensijaa Peräpohjassakin ja, pikku tilkkuina kyllä, ruvennut ohrapeltojen liepeillä nousemaan yhä korkeammalle pohjoiseen. Viimeiset ruistilkkuset nähdään Ounasjoen varrella Sikkolassa, Kittilän Könkään yläpuolella, ja Muonionlaakson pohjoisin ruispelto-kokeilu on tehty Enontekiön Palojoensuussa. Onpa Jierisjärven korkeassa tunturimaassakin Rauhalan isäntä yritellyt kasvattaa ruista, sekä Hetassa Ounasjärven rannalla muuan ukko parina kesänä kylvänyt viitisen kiloa, ja siemenet on tullut, jopa vähän leivänapuakin.
Mutta ohra "se on aina ollut täällä päävilja". Ja on vieläkin. Ohrapeltoja muokataan vielä Tepastojoen varrella Tepastolompolossa ja Puljussa sekä ylhäällä Ounasjoen mailla Peltovuomassa, Vuontis-järvellä ja Hetassa, missä kuusikaan ei enää menesty. Muonionjoen päällä on takavuosina kylvetty jokapäiväistä leipää vielä Kuttaisessa, Kaaressuvannossa, jopa Maunussakin, mutta ylempänä ei leipä enää ota kasvaakseen. Ei myöskään Pokan Pekan kuivissa pelloissa Kitisen latvoilla enää nähdä leipäviljaa, ja surullisen pienet ovat ohratilkut Loma-Tuokonkin karussa rantakentässä Porkosen tunturierämaassa.
Pienet ovat kyllä aina olleet ylimaiden leipäviljapellotkin. Varakkaan kolarilaisen Simun Tuomaan perunkirjoituskirjassa v:lta 1804 mainitaan talossa olevan siemenohria kuusi tynnyriä, sama määrä myöskin Sieppijärven Kankaan perinnönjaossa 1869. Kaukosen suurimmat talot kylvivät 7-8 tynnyriä, ja Ylitornion Nuotiorannan Yliantin isännän muistiinmerkinnöissä vv. 1868-71 näemme talon vuotuisen ohrasadon olleen 65-90 tynnyriä (ruissato 7-8 tynnyriä). Pienet ovat nykyisetkin laitimmaiset leipäkentät. Tepastolompolon isoimmat "suurviljelijät" siementävät maansa kuudella, seitsemällä ohrapuolikolla, Peltovuoman parhaat peltomiehet kylvävät viisi, kuusi puolikkoa, ja Isonkyrön rukiisten leipämiesten jälkeläiset tunturien Kyrössä, Kittilässä, ovat tyytyväisiä peitettyään pikku peltoonsa yhden ohratynnyrin, jopa vain kolme, neljä kieloakin. Eikä pohjoinen tunturimaa palkitse raatajaansa suurilla sadoilla. Tepastolompolon parhaissa taloissa saadaan parhaina vuosina 40 puolikkoa eli 6-7 jyvää, ja Peltovuomassa on tavallinen tulo viisin-, kuusinkertainen. Mutta joskus on täytynyt tyytyä vain kahden riihen annokseen, pariin köykäiseen kahupuolikkoon. Pakkanen ottaa osansa, taikka kesäinen kuivuus pilaa köyhän maan viljankasvun.
Suuri huoli on karun maan muokkaajalla kotoisesta leivästään. Jo etukäteen hän koettaa ottaa selkoa kesän laadusta ja vuodentulosta. Niinpä Kittilän entiset ukot jo syksyllä tarkastelivat "maanruskaa", ennustaen siitä seuraavan kesän menoa. Jos maanruska, kellastuneiden lehtien, ruohojen ja marjanvarsien väri, oli kaunis ja tasainen, tuli seuraavana kesänä hyvä vuosi, mutta jos se oli harmahtava ja rumannäköinen, seurasi huono leiväntulo. Samoin myöskin, jos syksyllä mättäiden kuopat jäivät kuiviksi, saivat lapset seuraavana vuonna itkeä leipää.
Pitkän talven varrellakin seurattiin aina talven kulkua ja otettiin siitä kesänmerkkiä, sillä "ilma nouattaa puolen vuuen päästä samaa ilmaa". Talvipäivän seisauksen, "pesäpäiväin", aika, jolloin päivä juuri joulun alla "menee pesän perhän", vastasi kesäpäivän seisausta, ja "millaiset pesäpäivät, sellaiset juhanneksen aikaiset ilopäivät." Jos pesäpäivinä ilmat olivat umeat, niin ei keskikesällä ollut paljon poutaa. Sitten seurasivat synkät sydänkuut — vanhankansan "annakattomana aikana" oli kuukausilla omat nimensä: sydänkuut, vaahtokuu, mahlakuu, kesäkuu, haravakuu, mätäkuu, sirppikuu, joutsikuu, routakuu, kalakuu —, jolloin otettiin merkkiä Paavalista. Jos silloin tuiskutti tien tukkoon, tuli nöyrä vuosi, jos peitti puolen tietä, saatiin puoli vuotta, mutta jos tie pysyi puhtaana, annettiin hyvä vuosi. Talvenselän isot kinokset kyllä ennustivat täysinäisiä jyvälaareja, ja keväiset hevoshanget tiesivät, että tulee virheetön vuosi. Vanhan Marian kattolumet olivatkin Erkkinä vielä maassa aidan tasoilla. Tärkeänä kesänmerkkinä olivat myöskin talvella vaarojen rinteillä liikkuvat "keijavaiset", sellaiset tiheät "höyrykeijut", jotka vaaran laidalla ilmassa heijasivat, "niinkuin olisi taivas ollut irti". Kuuden kuukauden kuluttua "keijavaispäivästä" oli kesällä ankara pakkanen, sitä kovempi mitä enemmän keijavaiset liikkuivat ja hyppäsivät vaaran rinteellä.
Huomioon otettavia olivat vielä vanhat merkkipäivät. Suvipäivien ja niiden välisten öiden jälkiseuraukset kyllä tiedettiin. Jos silloin kylmäsi, niin ei tahtonut tulla kesää ollenkaan, mutta jos merkkiöirä suvesi, keikahti niin suotuisa kesä, että olisi pitänyt olla kaikki kankaatkin kylvössä. Markuksen yön jos pani pakkaseksi, riitti kylmää verkonlautasiin asti, ja kun kylmäsi Yrjön päivää vasten, kesti kaaloa kevätilmaa niin kauan kuin oli riekon kokoinen lumiläikkä metsässä. Helluntain paisteet olivat "koko kesän paisthet", eikä silloin enää paistetta kesäksi riittänytkään. Erkki taas sisälsi sen, että mitä sinä päivänä oli enimmin, sitä kesässä vähimmin. Jos siis Erkkinä oli lämmin poutapäivä, seurasi kylmä sateinen kesä.
Jotkut vanhat kalamiehet osasivat keväällä hauenmaksasta ennustaa kesänlaatua. Raavaan keväthauen maksa sisältää näet koko kesän juoksun. Maksan lävitse kulkee tumma verisuoni, jolla on suuri merkitys, Jos se jossakin kohdassa tulee pinnalle tummana ja laajana, niin kesäkin on samoina aikoina sateinen, mutta jos suoni on syvällä sekä maksa lihava ja kaunisvärinen, niin on kesäkin samoilta osilta lämmin ja kuiva. Hyvää vuodentuloa tiesivät myöskin lihavat komeat kevätkalat.