Tällainen on Peräpohjan karjan kesänvietto aina Kolarin ja Kittilän maita myöten.
Mutta toisinaan ei karjan kesämajaa ole nostettukaan kiveliön portille metsän ja viljelyksen rajamerkiksi, vaan on se rakennettu itse kiveliöön, keskelle karjan käyntimaita, parin, kolmenkin neljänneksen päähän ihmisten asuinsijoilta. Varsinkin Ylitorniolla on monilla taloilla kesäkenttänsä eli karjakenttänsä viljelyksiä ja peltoja rajoittavien metsäisten vaarojen itäisillä, korkeilla takamailla, ja samoin muutamilla Karungin ja Turtolankin taloilla. Tavallisesti ovat saman kylän talot rakentaneet metsänavettansakin yksille maille lähekkäin toisiansa, joskus samalle kentälle naapureiksi, niin että kiveliöön on syntynyt samanlainen pikkuinen metsäkylä navettoineen, pirtteineen ja maitoaittoineen kuin Pohjanlahden rantaruotsalaisilla on takamaillaan. Tällainen, Alkkulan kymmenkunnan talon karjakylä on Reväsvaaran takaisessa kiveliössä. Kaulirannan Vanhaisella, Antinmaalla, Kokkolalla ja Tuomaalla on yhteinen pieni kesäkenttänsä Suolamaan kankaalla Ison-Himovaaran takalistolla. Kainuunkylän muutamilla taloilla on sellainen Luomajoen rannalla. Paloisten taloilla oli ennen monet kesäkenttänsä Kiimavaarassa, ja Sakarinlaessa oli kiviniemeläisten karjakenttä.
Toukokuun lopulla kesä ennättää nousta jo Peräpohjaankin, avaten navetan ovet karjalle ja valmistaen laitumet ja metsämaat ottamaan vastaan jokakesäisiä vieraitaan.
Entisillä emännillä oli suuri huoli silloin, kun karja oli ensi kerran päästettävä navetasta kesälaitumilleen, sillä navettakunta oli talvikauden saanut olla emännän ja kartanonhaltian hyvissä hoidoissa, mutta nyt se oli laskettava kiveliöön metsäkunnan armoille. Ja koko metsähän sekä metsäkansa oli tavallisesti vihamielinen kyläkansalle ja kaikelle, mikä kylään kuului. Siksi emännän piti monin tavoin varata karjansakin metsää ja sen tuhoa vastaan. Jo laskiaisena hän varoi antamasta väelleen karjanviljaa, etteivät kesällä syöpäläiset söisi lehmiä, ja navetan hän sulki jo päivänäöllä, että metsäkin kesällä laskisi karjan aina aikaisin iltalypsylle. Ja laskiaisvellistä emäntä leipoi "kakon", jota keitti vellipadassa, kuivasi sen "muurinhalsilla", sitten vei talteen aittaan siemenvilja-astiaan, jossa lehmänkellokin oli talvikorjuussa. Pääsiäisaamuna emäntä sitoi kellon lehmän kaulaan, mursi puolet laskiaiskakosta, hakkasi puukolla sen murusiksi, pani sekaan jyviä sekä kolme hypeellistä tuhkaa kolmelta kotiliedeltä, sitten pivostaan syötti joka lehmälle, sanoen:
"Tule aikaisin kotia, tähän taltion ja kartanhon!"
Erkinpäivän tienoissa laskettiin karja navetasta, ja silloin tehtiin viimeiset, kaikkein tärkeimmät varaukset. Maanantaina ei kyllä saanut karjan laskua toimittaa, koska se "ei ollut kuin koiran tappopäivä" ja "fanginpäivä", vieläpä "ennen vanhaan Ruottissa hirttopäivä". Karjaa laskettaessa piti joskus talon isännänkin olla toimessa, mutta metsän tavat tunteva vanha emäntä oli päätietäjänä — ellei emäntäkään kyennyt, täytyi kutsua joku taitava tietäjämuori apulaiseksi. Virsikirja ja tulisoitto kädessä kiersi emäntä navetan veisaten:
"Armon liiton enkel, Herra! hyvill' hengill', Vartioillas meit' varjele, Torju päältäm perkele."
Kytkyen "perhäinen" asetettiin navetan kynnyksen sisäpuolelle ja rautakanki ulkopuolelle — Ylitornion Ala-Antissa oli talon ukko itse niitä laittelemassa — sekä palava taulakappale rautakangen viereen. Rautakankea asetettaessa sanottiin:
"Olkhon niin kova maa jalkaisi alla, niinkuin on se, jonka yli menet!"
Sitten joka lehmälle annettiin laskiaiskakkoa, tervattiin niiden suuhoito ja karja laskettiin ulos. Muurahaispesää vain vatkattiin lapiolla jälkeen pitkin navetan lattiaa, sanoen: