Maahiaisen tyttäretkin rupeavat joskus miehen painajaiseksi. Tepastollakin muuatta miestä kiusasi öisin naisenhaamu, joka tuli pirttiin seinän lävitse poranreiästä. Viimein mies vuoli tapin, ja kun painajainen taas tuli, iski mies tapin seinään. Silloin ilmestyi tyttöihminen sängyn viereen seisomaan. Mies otti tyttären piiaksensa, jopa lopulta emännäkseen ja sai hänen kanssaan neljä lasta. Mutta kerran mies vetäisi tapin seinästä, sanoen:
— Tuosta reiästä sie olet tullut.
— Olisit antanut nytkin sen olla liikuttamatta! eukko karjaisi ja katosi reiän kautta ikiteilleen.
Mutta miltei useimmin esiintyy painajaisena "kaikkein kelvottomus Riethan enkeleistä", jonka joku pahanelkinen ihminen on ottanut apulaisekseen. Kateus ja pahansuopaisuus, viha ja kostonhimo saattavat ihmisen turvautumaan Riettaaseen. Omia aikojaan ei kelvoton Rietaskaan kehtaa puuttua painajaisen öisiin töihin, eikä hänellä yksinään ole siihen voimaakaan, mutta kristityn ihmisen yhtiömiehenä hän kyllä voi ja mielellään rupeaa rienaamaan sekä menee, minne vain lähetetään. Riettaan osamiehenä ei kyllä ole turvallista olla. Siinä virassa saattaa helposti käydä niinkuin eräälle Kieringin emännälle pannessaan painajaisen naapuritalon navettaan. Molko-äijä antoi rienaajalle kyydin takaisin, ja silloin Rietas painoi lähettäjänsä, joka juuri oli navetan muuripataa pesemässä, päälleen kattilaan, niin ettei hän muiden avutta päässyt sieltä ylös.
Yö on pelottavan painajaisen paras toiminta-aika. Silloin vain saattavat äpärien ja muiden vainajien sielut olla liikkeellä, ja ainoastaan pimeyden turvissa uskaltaa kateuden ja kostonhimon nostama, arka yökyöpeli salakähmäisesti hiipiä retkillään. Mutta valon ilmestyessä täytyy vainajien paeta, ja Rietaskin silloin säikähtää sekä suurena pelkurina menee kiireesti piiloon. Valon kadottua rientää rienaaja kuitenkin heti uudelleen työhönsä.
Navetassa painajainen kaikkein ahkerimmin häärii, ja lehmällä ratsastaminen on sen mieluisinta työtä. Jostakin lävestä, useinkin "perhäisenreiästä", se pääsee pälkähtämään sisään, ja toisinaan sillä on navetassa vakituinen partensa, jossa se aina kiusaa, muutti siihen minkä lehmän hyvänsä. Pahasti pitelee painajainen elukkaa. Se on aina palavissaan, märkänä ja vaahdossa, sekä semmoisessa vaivassa, että oikein saaloo, toisinaan taas höyryää ja "haisee nakulle", lopulta käyden keltaiseksi karvaltaan ja menettäen maitonsa, joskus alkaen lypsää vertakin. Samoin rienaa painajainen hevostakin, pitäen sitä myötäänsä märkänä ja höyryssä.
Vaikka painajainen vain kähmiikin pimeässä, on se monta kertaa yllätetty, ja saatu nähdä, minkälainen kuvatus se on. Ja kyllä se onkin vaikka minkänäköinen. Kittilän Kiistalan eukko näki painajaisen niinkuin tulitikun tulena kiiluvan lehmän lapain päällä, ja Tepaston muori keksi sen tähtenä pyörivän elukan sarventain yläpuolella. Tepsan Junnu sattui huomaamaan, kuinka "monihärinen tähti liikkui ja kulki värväämällä lehmää vasten ja asettui lehmän selkhän". Mutta Kurtin Eeva Kieringissä yllätti rienaajan, joka oli "kuin juusto ja hyrräsi ja paloi navetankatossa kuin viinavalkea", ja Kelontekemän Jans-Päkkiä ahdistava painajainen oli niinkuin kirnunmäntä, reiäkäs valkea reuhkana, joka nousi ja nousi ja viimein työntyi läpi seinän. Turtolan Pellossa heilui painajainen hevosen selässä valkeana "traasuna", ja Rovaniemen Lohinivassa se häiläsi lehmän päällä niinkuin valkea nenäliina. Kieringissä oli painajaisen nähty miehenkokoisena moskataikkona ratsastavan lehmällä, Enontekiön Ylikyrössä taas isona heinähankona. Monesti esiintyy painajainen myös jonkun eläimen muodossa. Mikkolan Alperttiakin Kittilän Kyrössä kiusasi rienaaja, joka riepsahti kuin riekonkokoinen valkea haamu, ja Muonion Kutunivassa yllätti Möykkysen Juljus kiusaajan, mikä lintuna katosi seinän reikään, ja kun Juljus paiskasi puukolla perään, jäi reikään märkä pilkka. On nähty painajainen koiran ja ketunkin haamussa. Kittilän Korvan emännälle tuli lapsivuoteessa maatessaan vasikanpää rinnoille rötköttämään, ja kun emäntä kävi siihen kiinni, jäivät hänen kainaloonsa ihmisen jalat. Vaaran Aapon Kimppuun Tepastolla kävi nukkuessa jänis, piiloutuen lopuksi saappaaseen lattialla. Aappo pääsi lopulta niin tolkulle että sieppasi saappaansa, alkaen mäikyttää sitä seinään ja hyppiä sen päällä. Kun äijä viimein uskalsi kurkistaa kenkäänsä, oli jänis sieltä hävinnyt.
Painajainen on tavattoman itsepintainen ja häpeämätön. Se ei vähällä heitä rienaamistaan, vaan palaa toimeensa yhä uudelleen, vaikka se joskus yllätettäisiinkin, ellei sille osata näyttää kovempaa mahtia. Taitoa ja voimakeinoja sekä kovia sanoja tarvitaan rienaajan pelottamiseen, niin ettei se enää uskalla kertoa jälkiänsä. On joitakuita niin kovaluontoisia ukkoja, että pelottavat painajaisen vain omalla mahdillaan. Kittilän Kaukosen Tuomaankaan ei tarvitse tehdä muuta kuin mennä navettaan ja "luonnon kiivahuella" astella käsiään viuhtoen perästä oveen, ja heti pitää painajaisen ikipäiviksi paeta siitä huoneesta. Eikä Turtolan ukoltakaan uskottoman vainajan haamu vaatinut enempää: kerran kun sai halolla päähänsä, niin siitä uskoi, eikä enää toista tullut ottamaan.
Tuli on jo vanhastaan ollut kaiken pahan poistaja, ja sitä ruma yökyöpelikin pelkää. Ei tullut se enää Kurtin Eevan pirttipöksään, kun muori ajoi sen ulos, potkaisten oven auki ja lennättäen piakalla kuumaa tuhkaa perään sekä kiroten:
"Älä kerro jälkiäs, piru rukka, minun pesääni!"