Oman kylän vihat ja pistopuheet eivät olleet ainoat, jotka Niku sai niskaansa, vaan hän sai vihollisekseen koko jokivarren aina Kemiin asti. Tievoista ja jängistä kiskomansa hiekan ja turvetöryn tulva näet työnsi matkassaan jokisuulle saakka, niin että koko jokivesi oli sakeana vellinä, jopa yläjuoksulla niin paksuna, ettei aaltoa syntynyt. Lohet olivat juuri nousemassa maavesiin, mutta kun saivat joessa semmoisen mutasotkun vastaansa, niin "hulluina kääntyivät takaisin ja palasivat merhen". Kolmeen kesään ei merikala uskaltanut yrittääkään Ounasjokeen. Säikäytti savisotku jokivarren asukkaatkin, niinkuin luemme Vene-Aapon aikakirjasta. Kesäkuun 12 p:nä on ukko merkinnyt: "tänä Aamuna muuttu Vesi Joesa Saviseksi Ku Velli emme tiedä mistä se tullee mutta peliättävä on miten käynee kaloilekki." Vielä 16 p:nä "aina on vesi yhtä savisena Se on imettä mistä se piisaa." Sitten jo 23:ntena "vesi on selvenemässä oikein nyt ia karit kirkaita", ja Aapokin tietää syyn: "se oli Uontis Järven Velli Vesi Rovan nikun kaivos."
Tästä suuttuivat jokivarren kalamiehet Vuontisjärven laskijalle, jopa niin että kerran Kittilän markkinoilla tahtoivat hänet, "hullun järvenkaivajan", tappaa. Ukkoparan täytyi peloissaan piileskellä ja kiireesti lähteä ajamaan tunturiensa turviin. Kotonaankin ukko vielä pitkät ajat piileskeli peläten, että lannanmaan miehet tulevat hänet tappamaan.
Kantelivatpa jokivarren asukkaat Rovan Nikun tihutyöstä Oulun maaherrallekin, mutta maaherra ei puuttunut Lapin miesten laskuhommiin. Ja sittenhän jokikin jo taas sai kirkkaan vetensä, ja kala rupesi jälleen nousemaan maavesiin. Mutta vielä vuosikausienkin perästä alapuolen asukkaat aina pilkaten kyselivät Hetan miehiltä:
— Vieläkö siellä Lapissa nyt aiotaan suuria järviä laskea?
Suurimman vahingon järvenlaskusta sai kuitenkin Vuontisjärven kylä. Kyläläiset menettivät hyvän kalavetensä, monet niityt järven yläpuolella pilautuivat, tulipa vielä "suuri köyhyys ja kauhea nälkä koko kylhän", kun pakkanen pääsi maille ja vei leipäviljan. Sillä suuri järvi oli "rantojaan hautonut niin ettei pakkasta tullut koskaan eikä nöyrää vuotta". Vuontis-Jaakollakin, kylän vanhimmalla ja rikkaimmalla talolla, oli kymmenen ohratynnyrin leipämaa, joka tuotti viljaa, niin että sitä puitiin kahdessa riihessä ja säilytettiin viidessä aitassa, jotka kaikki olivat täynnä kaikenlaista rikkautta. Ja talossa elettiin niin mahtavasti, että poroahkioilla vedätettiin hopeariksejäkin, joita säilytettiin monissa metsäkätköissä. Mutta järvenlaskun jälkeen köyhtyivät Vuontis-Jaakonkin pellot, ja niiden mukana meni viimein koko talon rikkauskin. Jonkunlaiseksi korvaukseksi menetyksistään sai kylä jopa neljänneksittäin uusia heinämaita. Entinen järvenpohja nimittäin rupesi pian työntämään vahvaa luhtaa rantapuoliin sekä pilli- ja mantoheinää kuivemmille maille.
Parhaat heinämaat muodostuivat järven länsi- ja pohjoisrannoille, ja joutuivat ne vuontisjärveläisten omiksi. Rovan Nikukin sai menettämänsä Kurkkiojängän sijaan kappaleen järviniittyä. Hettalaisetkin hyötyivät järvenlaskusta, sillä heidän pienet niittynsä Vuontisjärven entisen laskuväylän rannalla sekä Joentekiäisissä, missä Vanha joki yhtyy Ounasjokeen, paljon laajenivat, ja kun kevättulva vieläkin joka vuosi niitä kostuttaa, on tämä entinen jokivarsi hettalaisten rehevimpiä heinämaita. Mutta lapinmies ei ole oikea maamies, eikä niittymieskään. Vuontisjärven entinen pohja oli alussa puhdasta, puutonta ja lakeaa heinämaata, jossa vuontisjärveläisen viikate pääsi vapaasti heilahtelemaan. Mutta vähitellen rupesi niitty omin valtoinsa, lapinmiehen vastaan sanomatta, työntämään puuta ja pensasta, ahdistaen viikatetta yhä rannemmalle, ja nyt ovat vain enää kapeat rantapuolet heinämiehen hallussa.
Järven itäsivulla ulottuu entinen pohja leveänä, enimmäkseen hiekkaisena aukeana kenttänä aina vanhaan rantatörmään, joka jyrkkinä tievoina ja melloina kohoaa useita metrejä korkealle. Tievojen harjuilla ja takana ovat kylän vähävaraiset talot ja pikku mökkipahaset.
Vuontisjärven entinen laskuväylä, Vanhajoki, on nyt melkein kuivanut, vain siellä täällä on joitakuita vesilätäköitä, ja ennen mahtavassa Kurkkiossa tirisee pikku puronen jylhien pystyjen kallioiden välisessä louhikossa. Pitkän matkan kulkee joen vanhaa pohjaa Hetasta Vuontisjärveen ja Peltovuomaan vievä kylätie.
Mutta sitä mahtavampana virtaa uusi, Rovan Nikun "tortin nukkaraudalla ja koiran pääkallolla" uurtama väylä. Kurkkiotievassa, missä Niku-ukko aikoinaan sai katsella jättiläistemmellystä on jyrkkien hiekkatöyrien välissä komea koski. Kylätien kohdalla, missä silta vie yli joen, on virran leveys puolisensataa metriä, ja aukko minkä vesi on uurtanut tievaan, on satakunta metriä leveä. Tästä vaeltavat laajan perukan viljavat vedet aina suurta Pöyrisjärveä myöten.
Ja tämän on saanut aikaan Rovan Niku, äijäpoika, toimen mies.