Miehet olivat ihan kauhuissaan.
Mutta silloin Salkko lähti ja vei lakin tauluun, vaikka kaksitoista miestä ampua paukutti niin paljon kuin ikinä ennätti. Eikä tullut mieheen hiuksen hukkaa. Kaikki ihmettelivät, ja kapteenikin kysyi, millä voimalla Salkko sen teki. Mutta Salkko ei sanonut hänelle taitojansa, eikä ilmoittanut, että hän pyssynpanoksia saadessaan oli ottanut alimmaisesta panoksesta luodin hampaittensa väliin sekä viskannut ruudin olkansa ylitse taakseen sanoen:
"Se sama Jumala, joka varjeli ne kolme miestä tulisessa pätsissä kuningas Nepukkanetsarin käsistä, sama Jumala varjelkoon myös minut kaikista vihollisteni nuolista!"
Salkko tunsi, niinkuin ainakin suuri tietäjä, kaikkien "ainheijen" sisällyksen ja luonnon sekä niiden voiman ja vaikutuksen. Hän oli tutkinut, että maassa on "semmoinen näkymätön osa", joka saattaa tarttua ihmiseen tuottaen sairautta. Oli hän myöskin huomannut, että toinen maa on paljon myrkyllisempää ja pahempaa tarttumaan kuin toinen; varsinkin muutamat jängät ampuvat kuin nuolia ihmisiin ja eläimiin. Samoin myöskin vedessä on oma tarttuva osansa, "vaikka ei siinä ole mithän näköä", ja toinen vesi saattaa olla toista myrkyllisempää. Niinikään ilmakin on toisin vuoroin paha ja raskas sekä hyvin kärkäs antamaan tauteja. Ukkonenkin siinä liikkuu milloin heikompana milloin tylympänä. Ukkosen ankaruus kyllä riippuu siitä, monennellako tähdellä se kulloinkin kulkee. Ensimmäisellä tähdellä kulkiessaan ääntelee ukkonen hyvin laimeasti, mutta viidennen tähden merkeissä on se jo kerrassaan karkeaääninen. Myöskin puut ovat hyvin erilaatuisia. Toisista tarttuu hyvin helposti puunvihat, mutta toisista taas ei tartu mitään pahaa. Eikä kaikki rautakaan ole yhtä karkeaa. Joku rauta saattaa olla niin karkeaa ja myrkyllistä, että siitä heti jää vihat, kun sillä vähän lonkkaa, mutta toinen ei anna raudanvihoja, vaikka tekee pahankin haavan. Niin on myös ihmisiäkin monenlaisia. Toinen on heppäisempi kestämään pahaa, mutta toinen on kivempi. Kivaveriseen eivät pahat pysty, mutta heikkoveriseen tarttuvat helposti kaikki poikkipuoliset.
Kaikenlaisista maan kasveista ja puista otti Salkko-ukko voima-aineita, niinkuin ukonsärkemän puun sälöä, tuulenpesää, ukonpilveä, "merenlöyttyä", ukonkiveä ja monia muita väkeviä välikappaleita. Niitä hänellä oli aina mukana taskussa taikka pikku pussissa, ja niitä hän useasti tarvitsi sanansa vahvistukseksi.
Vanhaksi ukoksi asti pystyi Salkko tietäjän toimiin. Vielä ikämiehenäkin oli ukko niin luonnokas, että yksinään pani kenkään pahankurisen hevosen, jota ei monissa miehinkään saatu hallituksi.
— Mikäs se semmoinen hevonen on, jota ei kenkään saaha? Salkko vain ihmetteli, vetäisten kolme solmua marhamintaan sekä pyyhkäisten kämmenellään hevosen lautasia. Värähteli elukka vain, mutta ei jalkaansa liikuttanut, kun ukko napsi nauloja kavioon.
Mutta sitten lopulla ikäänsä Salkko tuli sokeaksi eikä enää kyennyt tietäjöimään. Ei ollut hänestä enää maalariksikaan, vaikka parhaina päivinään oli ollutkin "kauhean hyvä ruusaamhan", eikä talonsakaan hoitajaksi. Hän myi talonsa ja muutti asumaan pikku mökkiin, elellen siinä varattomana eläkevaarina viisi, kuusi vuotta.
"Hiiri kuolkhon, ja harakka sairastakhon!"
tapasi Salkko sanoa potilailleen, ja samat sanat näyttivät kohdistuvan häneen itseensäkin, sillä ukko, joka oli syntynyt 1819, kuoli vasta toistakymmentä vuotta takaperin lähes 90:n ikäisenä.