— Joko taas?
— Ettekö suvaitsisi hiukan haukata? Matka on pitkä ja tiet pölyiset ja tällainen helle sitten…
— Hm. Olkoon menneeksi — sanoo kenraali armollisesti ja lisää sitten adjutantilleen:
— Avec cette sorte de gens… (Tällaisten ihmisten kanssa).
— Cela s'entend, votre excellence, — (Se on tietty) — virkkaa puhuteltu.
— Comment? — kysäisee kenraali ja, vastausta odottamatta, lähtee viereiseen huoneesen, jonka ovella upraviiteli ja urjadnikka ja sotskoi seisovat jumaloivan kunnioittavassa asennossa.
Pöytä notkuu venäläisestä "sakuskasta": viinat, viinit, sammet, kaviarit, lohet, parsat, hanhi, ulkolaisilla lisillään, osterit, samppanjat.
Urjadnikka ja sotskoi eivät ole rohjenneet tulla sisään; he ovat jääneet etuhuoneesen. Upraviiteli yksin katselee, mitenkä mieluisia ovat ylhäisille virvoitukset.
— Sampi on erinomaista, — suvaitsee virkkaa kenraali. — Mistä otitte?
— Tshernishovista, teidän ylhäisyytenne.