— Fomá Gustavitsh! — lausui hän kiireesti, vilaisten varsin epäluuloisesti meihin, nuorempaan polveen. — Minulla olisi jotain sanomista teille. Jos sallitte, niin menemme teidän kabinettiinne.
— Minä olen kokonaan teidän käytettävissänne.
Ja vanhat herrat nousivat, mennäksensä isännän työkammioon. Ovella tietysti kursailtiin kotvasen aikaa, kumpainenko edellä menisi, kunnes molemmat hyökkäsivät yhtä haavaa, vatsat vastatusten, ja vieläkin toisillensa kumarrellen.
He katosivat kabinettiin ja viipyivät siellä jonkun aikaa.
Emme koskaan saaneet tietää, mitä he siellä haastelivat, sillä emme katsoneet sopivaksi sellaista udella.
Mutta ksendsin talo tuolla tuuheitten puitten suojassa jäi kuin jäikin salaperäisyyden varjoon, ja sellaisena se muistossani aina säilyy…
Tuokion perästä kuuluivat kannukset kilahtavan. Kabinetin ovi aukeni, ja Pjotr Filaredovitsh astui ulos, isännän saattamana.
— Tän'iltana siis meille teetä juomaan, — puheli kenraali.
— Kiitos ja kunnia, Pjotr Filaredovitsh, mutta…
— Stoi! Ei mitään muttaa. Hyvästi siksi!