Taas äänettömyys.
— "Voi, voi kuin tuo paikka on vaikea!" sanoi jälleen Anni. "Auttakaa minua, maisteri! Ottakaa kädestäni kiinni ja taivuttakaa sitä tekemään tuo vaikea kohta."
Lauri istahti hänen viereensä, ja hänestä tuntui niin omituiselta, niin ihanan omituiselta.
— "Kas niin, tuossa on käteni teille," sanoi Anni.
— "Kätennekö minulle?" kysäsi maisteri ja katsahti kahteen taivaasen.
— "Niin juuri. Miksi niin kummallisesti katsotte minuun?" vastasi
Anni, ja ruusupilviä näkyi ympäri taivasten rantoja.
Lauri otti Annia kädestä. Taivas, sitä sähkövirtaa, mikä nyt virtailemaan Laurin suonissa! Hän piti kauan kädestä kiinni.
— "Miks'ette opeta mua piirustamaan?"
— "Siks'että, siks'että…" hän ei saanut muuta sanotuksi, sillä, näettehän, tuo sähkövirta…
Viimein joutui hän niin kokonaan tunteittensa valtaan, ettei muistanut mitä teki. Hän nosti tuon kauniin, pehmosen käden ja suuteli sitä kerran, kaksi ja vielä monta kertaa.