Molemmat ottivat taskustansa sikarikotelot, jotka kummallakin olivat täynnä kelpo havannoja. Sikarit pantiin tulelle ja käsi kädessä astuivat ystävykset, vilkkaasti puhellen keskenänsä.
— "Ystäväni Nikkinen!" sanoi toinen kotvasen kuluttua.
— "Ystäväni Rikkinen!"
— "Tiedäs, mitä ajattelen?"
— "Melkeinpä arvaan. Sinun mielestäsi matka kai tuntunee pitkältä näin jalan astua."
— "Aivan niin. Mitäpäs jos otamme hevosen?"
— "Entäs tohtorin käskyt?"
— "Mutta onhan niitä vielä aikaa seurata; ystäväänsä ei tapaa kymmenen vuoden perästä joka päivä."
— "Samaa minäkin, ystäväni Rikkinen."
— "Ei siis muuta kuin: isvossikka!"