— "Jassoo!!!"
Kuinka kauan pastori lie surrut ensimmäistä rakkauttaan, sitä en tiedä. Mutta sen vaan tiedän, että hän piakkoin muutettiin toiseen pitäjään — niinkuin apulaisia tavallisesti muutellaan, luultavasti sentähden, että he oppisivat tuntemaan Suomenmaata, jonka maantietoa he eivät ole ennättäneet heprean-kielen tähden lukea sittenkuin koulussa. Sen myöskin tiedän, että hänellä oli vielä kerran tilaisuus sanoa jassoo. Uudessa pitäjässä hän nimittäin rakastui — ja nyt kauniit lukijattareni oikein kuorissa veisaavat: voi noita miehiä! — rakastui erään kauppiaan tyttäreen. Myöntymyksen sai hän kohta neidolta itseltään. Isän luo mennessään oli hän, nyt jo kokenut mies, hyvin rohkea ja oli varustanut oikein mahtipontisen puheen. Mutta tuskin oli hän ennättänyt sanoa vähän sinnepäinkään, niin isä lankesi hänen kaulaansa ja riemuissaan huudahti: — "Ottakaa hänet, hyvä pastori, ottakaa Herran nimeen!"
Ja tämä vastustelemattomuus kummastutti pastoria, näissä asioissa kokenutta miestä, niin kovin, että hän lausui sangen painavasti:
— "Jassoo!"
Ja sitten hän nai ja oli onnellinen, ja kaikki entiset unelmat provastin tuloista, pulleasta provastinnasta, pulleaposkisista provastin-aluista j.n.e. toteutuivat.
Mutta miten kävi Rauhalinnassa? Beata suri kauan, kun taaskin hänen toivonsa oli mennyt; kreivinna suri myös, kun enkelit jäivät hypittämättä, ja kreivi oli pahoillaan, että joku pastori oli ollut vähällä tulla hänen vävykseen. Mutta aatelista ei kuulunut, ja Beata oli jo 30 vuotta vanha. Epätoivo rupesi taas valloittamaaan, mutta — ah! niinkuin taivaasta pudonnut enkeli tuli nyt pitäjään muuan nuori paroni Alfons, joka oli perinyt huononpäiväisen maatilan täällä. Tämä Alfons herra oli ollut monta vuotta ulkomailla ja saanut siellä kaikenlaisia valistuneita käsityksiä kaikenlaisista valistuneista asioista. Hänen maatilansa oli huono, se piti siis saataman paremmalle kannalle. Mutta mistä varoja? Luottamusta hänellä ei ollut, tilaan ei kukaan kiinnikettä olisi ottanut? Tuosta pulasta pelastivat hänet ulkomailla saamansa valistuneet käsitykset: hän päätti naida. Rikas morsian kun oli tarjona Rauhalinnassa, teki kreivi itsensä tutuksi taloon, ja pian sai hän valloitetuiksi kaikkien sydämmet puoleensa, ensin kreivinnan, sitten kreivin ja sitten Beatan. Hän oli kaunis mies, osasi puhua niin paljon kaunista ulkomailta, hänellä oli kaunis barytoni-ääni ja hän soitti Meyerbeerin Hugenottejakin oikein kauniisti. Entäs hänen käytöksensä? Kreivinna sanoi, että hän on koko mies täynnä noblessia ja elegansia ja että hän on spirituelli ja — sanalla sanoen hän oli gentleman. Ja kun he sitten noin illalla soittivat Beatan kanssa Hugenotteja à quatre mains, ja kun paroni tuon tuostakin loi Beataan katseen täynnä ihastusta, ja kun hänen sydämmestään pääsi syvä huokaus, silloin kreivinna ja kreivi, istuen sohvalla, katsahtivat toisiinsa säihkyvin silmin.
— "Hän on charmant," kuiskasi kreivinna.
— "Charmant!" kuiskasi kreivi.
Ja sitten he vielä yhdessä kuiskasivat:
— "Oikein charmant!"