Ystävykset tekivät säästäväisyys-liiton, jonka ensimmäinen hedelmä olisi se, ettei kumpikaan mene rouvansa kanssa huomenna soitannollisille iltahuveille Runnipuistoon: siellä menee näet niin paljon rahaa, kun Ameliella sekä Emeliellä on paljon tuttavia, ja niitä tietysti täytyy kutsua teelle ja illalliselle, eikä sitä huonoa illallista ilkeä teettääkään. Riemuissansa liitostaan päättivät ystävykset olla koko tämän päivän yhdessä: syödä päivällistä Runnipuiston table-d'hôtessa ja illemmällä pistäytyä Wiaporia katsomassa. Hauska tuota tosin olisi, arvelivat he, ottaa muijat mukaan, mutta saahan heidän kanssaan aina olla yhdessä, lapsuuden ystävää ei tapaa kymmenen vuoden perästä joka päivä.
— "Täytyy kumminkin käydä sanomassa, etteivät odota meitä päivälliselle," sanoi Rikkinen.
— "Hm. Se on vähän vaikeata."
— "Kyllä se on vaikeata."
— "Minä tiedän, mitä tehdään. Kirjoitetaan pieni kirje ja lähetetään se vaikka ravintolan pojalla heille."
— "Sinä olet yhtä kekseliäs kuin ennenkin."
Herrat Nikkinen ja Rikkinen ilmoittivat mitä kauniimmilla sanoilla kumpikin rouvallensa, ettei heitä huoli päivälliselle odottaa, sillä — no niin, sitten he panivat pienen valheen, en muista varmaan minkä. Mutta jos joku tahtoo siitä tietoa saada, niin kysyköön ensimmäiseltä mieheltä, jolla on tuommoinen musta- tai sinisilmäinen, joka sanoo: armas ukkoseni, taikka huokaa: ah!
Voi rouva parkoja, kun jäivät koko päiväksi yksinänsä ikäviin! — niin huokaa ehkä joku. Ei heillä ollut hätääkään. Ihmeellinen sattumus laittoi näet asiat niin, että rouvat Nikkinen ja Rikkinen olivat vanhoja koulukumppaleja ja — mikä vielä kummallisempaa — olivat kohdanneet toisensa myöskin kylpylaitoksessa. (Aseta nyt tuommoinen sattumus esim. näytelmään taikka novelliin, niin on varma, että useakin Tuomas epäilee ja sanoo: ei ole totta). Arvattavasti oli näillä naispuolisillakin ystävyksillä ollut julman paljon kertomista toisilleen, kenties vielä enemmin kuin heidän miehillänsä. Senvuoksi olivat hekin päättäneet viettää tämän päivän yhdessä, käydä Runnipuistossa, Alppilassa, Wiaporissa j.n.e. Rouva Nikkisellä oli eräs kaukainen sukulainen Helsingissä, ylioppilas. Rouva Rikkisellä taas oli täällä setä, virkamies erityisiä asioita varten tai jotakin sellaista.
Ystävykset tapasivat ylioppilaan ja virkamiehen esplanaadilla, ja nämä tuskin olivat saaneet kuulla rouvien kauniin päätöksen, niin jo tarjoutuivat heti paikalla ciceroneiksi. Heillä olikin hyvä aika. Ylioppilaat tekevät lukukauden aikana hirveän paljon työtä, — sitähän ei kukaan epäile; ei siis kummakaan, että he kesällä lepäävät vaivoistansa. Virkamiehet erityisiä asioita varten taas ovat sellaisia, jotka erityisesti tekevät sangen vähän ja ylipäänsä ei mitään.
Niin, sitten läksivät he katsomaan Helsingin ihania seutuja. Sattumuksesta olivat he päättäneet käydä samoissa paikoissa kuin heidän miehensä, mutta aivan toisessa järjestyksessä vaan — taas sattumus. H:rat Nikkinen ja Rikkinen olivat aamiaisella Alppilassa, päivällisellä Runnipuistossa ja illalla kävivät Wiaporissa. Rouvat taas kävivät aamulla Wiaporissa, söivät aamiaista Runnipuistossa, päivällistä Alppilassa ja — se sanottakoon heidän kunniaksensa — viettivät illan kotonansa, odotellen miehiänsä kotia.