Hän meni ulos. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä, auttaakseni häntä hevosta kääntämässä kapealla pihalla, mutta tyttönen oli jo portilla.
— "Hyvästi!" huusi hän vielä kerran ja katosi hallaiseen usmaan.
* * * * *
Taas olin yksinäni kestikievari-tuvassa, mutta nyt siellä oli valoisa ja lämmin. Lienu oli niistänyt karren kynttilästä ja uuni liehtoi lämmintä.
Kauan vielä istuin uunin ääressä ja ajattelin pientä Lienua, kunnes viimein itsekseni rupesin hyräilemään:
Hän tietää oikean avun ajan.
Tuntui, kuin ei sydän enää olisikaan puoltaan vailla.
Huomenna jatkoin matkaani; mutta määrätön se ei enää ollut: kotiani kuljin.
Aamu oli lämmin ja kaunis. Halla oli tehnyt paljon vahinkoa, mutta kulkeissani V:n kappelin kirkon ohitse, lauloivat siellä ihmiset:
Hän toimittaa kaikk' parahin.