— "Mutta olisihan jo parhainkin surpriisi ennättänyt tulla vuodessa valmiiksi. Ihmiset rupeavat jo puhelemaan yhtä ja toista, sillä kaikki tietävät kumminkin heidän antaneen lupaukset toisillensa."
— "Kärsimystä! Puhukoot nyt mitä hyvänsä; toista he sitten sanovat, kun saavat osansa tuosta surpriisista." Ja hyvin salaperäisenä nuuskasi kreivi uudelleen ja lisäsi:
— "Kärsimystä, kärsimystä vaan!… Mutta nyt on aika, mon ange, sinun mennä levolle, ja minua odottaa työ?"
— "Mikä työ?"
Kreivi lähestyi rouvaansa, koetti tehdä kasvonsa veitikkamaisiksi, napsautti sormillaan ja sanoi:
— "Surpriisi!" Ja sitten hän nauroi, niin että peruukki oli päästä pudota.
— "Hyvää yötä, Amelie" sanoi hän sitten ja läksi työkammioonsa, mutta ovella hän vielä seisahti, kääntyi ympärinsä ja heittäen rouvallensa mitä makeimman heittosuukon, virkkoi:
— "Kärsimystä!"
Ja salista kuului vielä selvään, kuinka kreivi pois mennessään naurahteli.
Mutta kreivinna astui pahoilla mielin tyttärensä lepokammioon.