Nyt on Alfons jälleen haltijoissaan, hän rupeaa puhumaan roolinsa mukaan uhkauksia neidolle, hän puhuu aivastamisesta, katsoen toisella silmällä morsiameensa, toisella Sylvesterin kojuun. Mutta vasta on ennättänyt Sylvesterin aivastus happamuuden-stadiumiin. Nyt vasta rupeaa nenällinen jättiläinen kohoilemaan, verkalleen, verkalleen ylä-ilmoihin.
Katsojat ovat vielä entisessä tilassa, ja yhä on apelsiinin puolikas Kaarle kreivin huulilla. Vaan — nyt räjähtää nauru koko salissa. Suflöörikojun alta nousee kuni aurinko meren takaa tuo ylt'ympäri maailman tunnettu Sylvesterin nenällinen ihme, nousee nousemistaan, ja satojen kynttiläin valo heiastuu sen kiiltävältä pinnalta.
Nyt luulee Alfons otollisen ajan tulleen ja aivastaa, mutta vielä yhä kohoilee nenällinen jättiläinen Rauhalinnan suflöörikojusta, ja raikkaammaksi käy nauru salissa.
Neuvottomina astuvat näyttämölle kreivi ja kreivinna, uskollisina rooleillensa.
Kaarle kreivi ei ole ymmärtänyt vielä yleistä naurun syytä. Mutta jo huomasi hänkin, huomasi pienen Sylvesterin ison nenän. Luullen tämän kuuluvan näytelmään, riemastuu hän sukkelasta juonesta, ja — häneen nousee halu tavallisuuden mukaan saada napsauttaa tuota ihmeellistä nenää, niinkuin ainakin. Mutta se kun nyt on kaukana, niin aivan koneellisesti laskee hän huuliltaan alas apelsiinin ja — Vilhelm Teli ei olisi hävennyt tästä heitosta — lipsaus kuuluu salissa, ja samassa kajahtaa Kaarle kreivin ääni: — "Sinä vanha, uskollinen Sylvester!" Yleisö on kuolla naurusta. Neuvottomina vaan seisovat näyttelijät … mutta jalo harmi täyttää Sylvesterin. Hän on kuullut lipsauksen, vaan mitä siitä? — hän on tuntenut sen, ja jalolla suuttumuksella käännäkse hän kojussaan, sanoakseen hävyttömälle vieraalle, että tämä menee liian pitkälle. Suuttumus on poistanut häneltä aivastuksen innon, hän on unohtanut näytelmät, suflöörin kojut, koko maailman, hän muistaa vaan nenällisen häväistyksen koko publiikin edessä. Hän kääntyy päin katsojiin, mutta matala on liiaksi koju, hän ei ylety näkemään ketään, nenä vaan majesteetillisesti verkalleen kääntyy kojun katolla, kantaen vielä merkkejä apelsiinista. Nyt katsojat eivät enää kestä asemillaan, he kimmurtelevat naurunsa tuskissa. Mutta silloin vihastuu Michel kreivi palvelijaansa, joka on saattanut aikaan tällaisen skandaalin. Hänkin unohtaa näytelmän, unohtaa katsojat, unohtaa kihlauksen ja koko maailman, hän näkee vaan tuossa kojun katolla punaisen jättiläisen, joka on tehnyt hänelle ikuisen häpeän, ja tuon jättiläisen hän päättää hävittää. Hän astuu askeleen sinnepäin, mutta Kaarle kreivin onneton apeisiini joutuu hänen jalkansa alle; kuuluu kumea tohaus, sen jälkeen huuto: "alas esirippu," ja niin laskeutuu sininen tähtitaivas ja peittää katsojilta näkymön Rauhalinnan teaterissa.
Vieraat astuivat pois teaterista, mutta kohta tuli tieto, että kreivi on sairastunut vuoteen omaksi. Pian läksivät vieraat senvuoksi pois, jatkaen nauruaan. Kaarle kreiviä harmitti vaan se, että illallinen jäi syömättä: nyt on vielä ajettava kokonainen peninkulma, ennenkuin kotia pääsee. Harmillista!
Mutta Rauhalinnassa oli itku ja hammasten kiristys. Beata itki eikä voinut lohdutusta saada; kreivi Michel makasi vuoteellansa kalpeana. Hän ei puhunut sanaakaan, hänen silmänsä vaan mulkoilivat. Kreivinna istui hänen vieressään ja hieroi hänen ohimoisiaan odekolonilla. Alfons käveli rauhatonna salissa, odottaen miten asia loppuisi. Mutta Sylvester oli säikähdyksissään sytyttänyt lyhdyn ja mennyt viinikellariin särkemään rotilta pulloja. Uskollinen palvelija!
Useampain tuntien kuluttua tointui kreivi. Hän nousi ylös ja kutsui
Alfonsin luokseen. Antaessaan hänelle setelipakan, hän sanoi:
— "Paroni, tässä lupaamani laina, sen saatte, tytärteni ette. Vait! ei sanaakaan enää. Voikaa hyvin!"
Hirmuisen kolkkoa oli kreivin puhe. Alfons lausui, pistettyään ensin rahat taskuunsa: