— "Kuinka voin? Hyvin! Kaksi vuotta olin ulkomailla, suoritin sitten tohtori-väitökseni ja ensi työkseni riensin tänne, — siinä minun historiani. Mutta sinä?"
— "Hm! Annas kuu nousen ylös, ennättäähän tuota puhua sittemmin."
— "Ei maar; lepää vaan ja kerro, mikä sinun on. No, mutta hiidessä, missä minun muistini? Kirjoitithan olevasi rakastunut? Kuinka on käynyt? Oletko kihloissa, olethan kanalja kihloissa! Ja häät?"
— "Kihloissako ja häät?" kysyi Niilo puoleksi säikähtäneenä.
— "Se on tietty! Rakastumista seuraa kihlaus ja sitten tule häät, sehän on asiain tavallinen järjestys. Mutta virkas nyt kumminkin ensin, onko hän kaunis ja armas."
— "On ystäväni, on; ja toinen on myöskin kaunis ja armas."
— "Kuka toinen?"
— "Hänen sisarensa."
— "Ahaa, sinä veitikka! Ymmärränpä yskän. Sinä muka pidät huolen toisesta ja toisen suhteen muistit hyvänä ystävänä minua. Sepä ystävyyttä, totta tosiaan!"
— "En, ystäväni, en ollenkaan," kiirehti Niilo selittämään.