Suurin silmin katseli Yrjö ystävätänsä.
— "Kuules," sanoi hän viimein, "aiotkos naida?"
— "Hm. Niinhän on aikomus."
— "No?"
— "No?"
— "Katsos, ystäväni, jos me kumpikin nyt olisimme Suolajärven rannalla
Pohjois-Amerikassa ja sinä sekä minä kuuluisimme kunnioitettavan
Smithin lahkoon, ja nuo kaksi eivät olisi sisaruksia, niin ymmärtäisin
sinut; mutta mehän olemme evankelis-lutherilaista seurakuntaa ja…!"
— "Sinulla on aina irvistelemisiäsi; mutta minua ei naurata ollenkaan."
— "Minua vielä vähemmin. Nähdessäni sinussa, ennen niin vakaassa miehessä, tuommoista kaksinaisuutta, joka on minusta niin vento vierasta, täytyy minun suuresti ihmetellä, kummastella, hämmästyä…"
— "Äimästyä, oudostua j.n.e. Sen kyllä uskon ja sitä olen itsekin tehnyt. Ainoa toivoni olet nyt sinä."
— "Millä lailla?"