Kaupungin paremman ravintolan sali oli tän'iltana kirkkaaksi valaistu. Paremman, sanoin, sillä H:n kaupungissa oli kaksi ravintolaa, toisessa kävivät, niinkuin sanottiin, "huonommat," toisessa "paremmat" ihmiset. Ja tän'iltana oli paremmilla ihmisillä oleva kirjallis-soitannolliset iltahuvit. Ravintolan isäntä kävi tarkastelemassa kaikki paikat, oliko muka kaikki, niinkuin olla piti, ja torui palvelijata siitä syystä, että tämä oli nostanut liian ison liekin erääsen lamppuun. Tuo tomppeli, palvelija nimittäin, ei ymmärtänyt, että liian suuri liekki vaikuttaa liian paljon kuumuutta. Typerä palvelija! Ei hän myöskään osannut lukuun ottaa sitä, että raffineerattu petroleumi maksaa paljon.
Odoteltiin vieraita.
Ensimmäisenä tuli muutamia oppilaita lyseon korkeimmalta luokalta, jotka heti paikalla menivät sivuhuoneesen kampaamaan tiellä pörröttynyttä tukkaansa niin viehättävän valloittavaiseksi kuin mahdollista. Kaksi heistä olivat erinomaisen hyviä ystäviä: heillä molemmilla kun oli ainoastaan yksi pari sormikkaita, niin päättivät he tanssia vuorotellen.
— "Minä tanssin ensimmäisen françaisen Alma Parviaisen kanssa," sanoi yksi.
— "Minä kanssa."
— "Minä myös. Saa nähdä, kuka pikemmin ennättää."
— "Vaiva turha," virkkoi vanhin joukosta, muuan lihava oppilas, joka iän puolesta jo aikaa sitten olisi saattanut olla apulaispappina. "Vaiva turha'" kertoi hän vielä.
— "Kuinka niin?" kysyivät muut.
— "Olen pyytänyt hänet jo ennakolta. Tänään tapasin hänet laivasillalla ja pyysin."
— "Joka paikkaan sinäkin kerkeät."