Keijukaisena sipsautti Aina kynnyksen yli ja meni Lauran ja isänsä kanssa kotio.
* * * * *
Kummallinen oli seuraava yö Niilon talossa. Unta ei saanut silmäänsä filosofi enempää kuin lääkärikään. He kävelivät ääneti pitkin lattiata, hyvin totisina, miettiväisinä. Iltahuveista tultuansa olivat he ensin vilkkaasti keskustelleet ja seurauksena siitä kai oli tämä molemmanpuolinen rauhaton kävely, ajatteleminen ja äänettömyys.
— "Mutta tästä pitää saada loppu," sanoi viimein Yrjö ja seisahtui.
— "Pitää," sanoi Niilo juhlallisesti ja seisahtui myös.
— "Mutta miten?"
— "Sepä se."
Ja ystävät astumaan taas.
— "Ken olisi voinut aavistaakaan tätä!" lausui Niilo kotvasen kuluttua.
— "Minä kaikista vähimmin; mutta semmoiset olennot saattavat tehdä mahdottomatkin mahdollisiksi."