— "Niin, nunna jonkun pastorin kanssa."
— "No mutta, Michel! Mieheensä kiinni-sidottu vaimo ja nunna: — mikä eroitus!"
— "Amelie, sinä saatat kärsimykseni katkeamaan! Viimeinen sanani on: tuosta liitosta ei tule mitään." Ja kreivi raapasi päätään oikein vihoissaan, niin että peruukki siirtyi toiselle korvalle. Oikein aviollisella rakkaudella kreivinna korjasi sen entiselle asemalle ja sanoi:
— "Minä jätän siis lapsemme onnen sinun käteesi. Pastori tulee piakkoin itse puhumaan asiasta, Mieti tarkoin, mitä teet," Kreivinna meni.
Kohta senjälkeen ilmoitti palvelija kreiville pastorin tuloa.
— "Pyydä sisään," käski kreivi.
Ja sisään astui pastori, kasvot entistä vaaleampina, ja luultavasti siitä syystä näytti nuttukin mustemmalta. Arka hän oli luonnostaankin, tuo nuori apulainen; kummakos olikaan, että hän, tullessaan pyytämään ylpeältä kreiviltä hänen tytärtänsä, hieman vavahteli pelosta.
Kreivi pyysi istumaan.
Pastori istui, pyöritellen uutta huopahattuansa, uskaltamatta sanaakaan virkkaa, ja mitä enemmin hän hattuansa pyöritteli, sitä enemmin sekaantuivat hänen ajatuksensa; hän ei muistanut kuolemakseenkaan, millä sanoilla hänen piti alkaman puheensa.
— "Kuinka voitte, herra pastori?" kysyi viimein kreivi kohteliaasti.