— "Näettekö, neitiseni, nimeni on Lauri Leinola…"
— "Lein…?"
— "Leinola."
— "Herran tähden!" äänsi vuoroansa Anni. "Sittenhän olette sama maisteri, jota olemme odottaneet veljeni opettajaksi?"
— "Niin juuri," sanoi maisteri huoaten.
— "Jesta! kuinka hauskaa, kuinka erinomaisen hauskaa, että minä ensimmäisenä saan sanoa teille terve-tultuanne!"
Ja neitonen ojensi Laurille kätensä ja puristi oikein sydämmellisesti.
— "Kiitos!" virkkoi Lauri ja — en tiedä mistä se tuli, mutta — hänkin puristi oikein sydämmellisesti.
Ja siinä he nyt jälleen seisoivat käsi kädessä, vaan sitten jälleen lankesivat katseet maahan. Taas oli orava hyvään tarpeesen.
— "Ty-ty-ty!" sanoi sille Anni.