Ja maisteri sanoi myöskin:
— "Ty-ty-ty!"
Kohta he läksivät metsästä ulos.
Tiellä kertoi hänelle Anni lähteneensä tän'aamuna pikku veljensä kanssa kirkonkylään rattailla. Takaisin lähdettäessä oli hän lähettänyt veljensä ajamaan yksin, itse sitä vastoin oli hän tullut oikotietä, soutanut veneellä Vellamonlahden poikki, kulkenut ruuhella Sinisalmen yli ja sitten metsikössä ampunut oravia: hän muka rakastaa erinomaisesti metsästämistä.
Maantiellä oli veli jo odottamassa rattainensa.
Anni käski pojan mennä jalkaisin kotia, hyppäsi rattaille ja pyysi maisterin istumaan viereensä; kaikki tuo tapahtui niin pikaisesti, että maisteri tuskin oli istahtanut Dianan viereen, niin jo läksivät rattaat liikkeelle. Valkoiset kädet olivat ohjaksissa, Lauri oli saanut hoidettavikseen pyssyn ja armaan oravan.
Ja huimaa menoa tuossa mentiin.
— "Ajakaa varovasti, neitiseni," sanoi maisteri säikähdyksissä, "täss' on pahoja kiviä,"
Vastaukseksi helähti heleä nauru.
— "Pelkäättekö?" kysäsi Anni, veitikkamaisesti katsoen vieressään istuvan Adoniin, jolla oli työ ja tuska, pidellessään pyssyä, oravaa ja — hattuansa. "Kiire ajaminen on parhaimpia huvituksiani. Hips!"