— "Antakaa minulle tuo lehti."
— "Kuinka?"
— "Luonnollisesti siten, että repäisette sen irti vihostanne ja annatte minulle."
— "Mutta, neitini…"
— "Mutta, herrani, tahdotteko taas suututtaa minua?" ja pieni jalka yritti polkea pienen lemmikin, joka sattui olemaan sen kohdalla.
— "Taivas varjelkoon!"
Ja Anni sai mitä oli tahtonut. Hän kumartui, otti tuon korean lemmikin ja tarjosi sen ääneti Laurille, joka otti sen yhtä ääneti vastaan.
— "Mitäs tämä nyt merkitsee?" arveli Lauri itseksensä. "Ensin suututaan kuvasta ja sitten se otetaan ja pannaan koreasti povelle ja sitten annetaan lemmikki. Hiis! Eiköhän tuommoisesta olisi selitystä Gentilhommessa?"
He läksivät kulkemaan kotiapäin.
Anni oli suutuksissaan koko matkan, hän puhuikin koko matkan selvällä suuttumuksen äänellä. Hän rupesi kyselemään, oliko Laari jo kauan harjoitellut piirustusta; ilmoitti sitten itsellään olevan suuren halun oppia piirustamaan ja lopuksi, aina vaan suuttuneella äänellä, kysäsi: