— "Minäkö? No enhän nyt sentään! Muutoin minä vaan kosin pilan vuoksi, peruutan sitten kaupat ja annan hyvikkeeksi muutaman sata-markkasen. Kaikki viisaat miehet eivät sitä voisi tehdäkään, mutta Herpertti vaikka piippuansa sytyttelisi semmoisilla paperiliuskoilla."
— "Ei ole hyvä leikkiä tuommoisilla asioilla", arveli tuomari.
— "Hohoo!" vastasi Kaulio "kyllä minä asiani vastaan."
— "Entäpäs", pisti nimismies väliin; "entäpäs, jos kosiminen kävisi hullusti?"
— "Arvoisa veli ja ritari!" huudahti Kaulio; "ettäkö minä saisin rukkaset, vai mikä oli meininkisi?"
— "Ja ne saat kanssa ilman mitään meininkiäkään", tokaisi jälleen maanmittari.
— "Vai niin, soo!" ylpeili Herpertti. "No ellen minä ole huomenna viimeistään kello seitsemän illalla pappilassa, niin löytää herra ja insenyöri, kotia tultuaan, tallissansa minun parhaan oriini, josta olen maksanut 2000 markkaa, vieläpä rahat lautaan, ilman mitään velkakirjaa. Minä voisin vaatia samanlaista vedonmaksua, jos voitan, mutta koska semmoinen taitaisi käydä vähän vaikeanlaiseksi herra insenyörille, niin tyydyn minä siihenkin, että herra insenyöri saa pikkuisen hävetä."
Pidot loppuivat, niinkuin tavallista on, vasta aamupuolella yötä, jolloin vieraat hajosivat, kokoontuakseen seuraavana iltana pappilaan.
* * * * *
Konkkalan pienessä torpassa asui nuori Lauri torppari sisarensa Annin ja vanhan, kivulloisen äitinsä kanssa. Köyhiä he olivat, mutta hurskaita ihmisiä. Puhtaus ja järjestys vallitsi pienessä torpassa sekä sisällä että ulkona. Pihana oli soma nurmikko aidattuna erilleen ulkohuoneista. Olipa mäenpäivänpuoleisella rinteellä vähäinen kasvitarhakin, johon Anni suurilla ponnistuksilla oli istuttanut muutaman omenapuun ja kymmenkunnan marjapensaita. Pieni oli pirtti, mutta puhdas ja valoisa. Lattia oli pesty, uuni valaistu. Olipa seinällä vähäinen hylly ja siinä raamatun ja virsikirjan vieressä muutamia muitakin kirjoja. Oli siinä Suomen kansan historia, oli siinä Oksasen ja Suonion runot ja moniahta vuosikerta Uutta Suometartakin. Hiljaista tyytyväisyyttä tiesi tuvassa kaikki. Yksin sairas äitikin, joka ei moneen vuoteen enää ollut kyennyt nousemaan vuoteeltaan — hänkin näytti iloiselta ja tyytyväiseltä. Veljen ja sisaren välillä vallitsi mitä hellin rakkaus. Kumpikin koettelivat kilvan huojentaa toistensa töitä ja vaivoja ja yksin voimin hoitelivat vanhaa äitiänsä.