— "Isäntä hyvä", lausui hän, "meidän Anni kiittää teitä siitä kunniasta, minkä olette hänelle tehneet. Mutta", — Lauri pysähtyi, ja samassa nuo häijyt henget Kaulion sydämmessä tulivat taas esiin ja alkoivat huiman temmellyksensä. "Mutta", jatkoi Lauri, "kyllähän te tiedätte paremmin kuin minä, että avioliitto on sentään tärkeä asia … ja jos ei siinä niinkuin molemmin puolin ole … tuota niinkuin veisataan että 'rakkaull' sydämmet sido', niin semmoinen avioliitto on vähän niinkuin nurinpäinen."
— "Älä nurita, äläkä narita, vaan pane päällesi ja mennään pappilaan!"
— "No tuota … ei taida siitä pappilan reissusta tulla mitään ehjää."
— "Mitä?! Mitä sinä tarkoitat, retvana? Puhu suusi puhtaaksi!"
Soimaus nosti veren Antin kasvoihin.
— "Anni ei huoli teistä", sanoi hän kylmästi, mutta vakavasti.
— "Vai niin! Vai niin soo! Vai niin vainen!" änkytti Kaulio vimmassaan, ja paha vaahto näkyi hänen suupielissänsä. "Te ette siis pelkää, hyljätessänne minun moistani miestä? No niin! Mitäpäs minä tuosta! Enhän voi muuta kuin nauraa. Hahaha! Ja luuletko sinä, typerä mies, että Herpertti Kaulio oikein todenteolla on tarjouksensa tehnyt? Pilaa se oli alusta loppuun, sulaa pilaa, voidakseni vaan nauraa teidän tyhmyyttänne, sinun sekä tyttö raukan. Hahaha!"
Lauri oikaisi solean, miehekkään vartalonsa.
— "Ottakaa takaisin, isäntä, nämä sananne, sillä minä en salli pilkata sisartani enkä itseäni."
— "Minä viisi tuommoisen miehen sallimisesta. Pilkkaa olen tehnyt, ja saadaanpa tälle asialle herrain seurassa nauraa monta aikaa. Hahaha!"