Aironen. Väinö vaan, setä hyvä!
Arvelin. Kuules, poika! Mitä minun pitää ajatella sinusta?
Aironen. Pelkkää hyvää, setä kulta, pelkkää hyvää.
Arvelin. Mutta… mutta… minä en ole oikein selvillä mistäkään. Äsken, aivan vast'ikään, puhelin professori Raunion kanssa ja nyt —
Aironen. Väinö Airosen kanssa. Onkos siinä mitään ihmeellistä? Se tosin on ihmeellistä, että professori ja minä olemme ihan sama henkilö. Mutta sehän todistaa, että minulla on näyttelijä-lahjoja.
Arvelin. Mutta mistä sinä sait tietää minun olevan kaupungissa?
Aironen. Kävithän äsken majori Silénin luona, setä?
Arvelin. Ahaa! Minä arvaan: majorin ottotytär on sen sinulle jo ennättänyt kertoa. (Itsekseen.) Kunhan vaan ei olisi tytön hupakko puhunut liikoja.
Aironen. No, mitä sanot, setä? Eikö minusta ole näyttelijäksi?
Arvelin. Kelvoton poika! No niin, no niin (liikutettuna), salli minun syleillä sinua, vaikka oletkin tehnyt vähän pilaa vanhasta sedästäsi.