Matka-rinnit ovat aina koko kylän omaisuutta: kun yhdellä on, niin sitä lainaavat kaikki.
Ellu Karttusella oli semmoinen; siinä tallin seinustalla se melkein aina ajelehti sateessa ja räystäs-vuodossa kunnes rupesi luhisemaan ja huonoksi käymään. Erään kerran lainasi hän sen noille Pakaraisen lesken pojille kaupunkimatkaa varten. Mutta lesken pojat olivat huolettomia, eivät vieneetkään kalua kohta kotiin vaan jättivät ajelehtimaan pihalle tarhan puoleen.
Siinä sen talven mittaan ohi kulkeissaan näki Laukun Hermanni, ja kun hän kevätpuoleen tarvitsi lähettää pojat holliin, eikä itsellä ollut sopivaa, nättiä häkkiä reelle pantavaksi, jolla olisi saatu heiniä ja muuta rojua hollitarpeeksi viedä, niin hän muisti tuon pienen häkin Pakaraisen tarhakartanolla. Kun Laukun Hermanni meni Pakaraiseen ja ajoi asiansa, niin pojat sanoivat että rinni oikeastaan onkin Karttusen Ellun ja käskivät viedä sinne kun tarvitsemasta lakkaa.
Mutta kun Laukun pojat tulivat hollista väsyksissä, eivät he viitsineet kohta lähteä Karttuseen rinniä viemään, vaan sysäsivät sen jauhopuodin välyseen ja unohtivat sinne koko kesäksi.
Sitten seuraavana syys-talvena poltti Leenan Tuppu havu-tuhkaa ja pyysi
Laukusta hevosta, saadaksensa tavaransa viedä lasitehtaalle. Antoi
Hermanni hevosen, perin hyvänapuinen mies kun oli, ja reen päälle löysi
Tuppu itse jauhopuodin välysestä tuon Karttusen Ellun rinnin.
Hermanni suuttui, kun näki, etteivät pojat olleetkaan rinniä kotiin vieneet ja rupesi pojille haukkumaan. Mutta nämätkö eivät olisi osanneet itseänsä puollustaa! Se tapahtui kerrassaan asianmukaisella tavalla: mitähän olisikaan Karttusen Ellu kesällä tehnyt rinnillänsä … vieköön Tuppu nyt kotiin, kun tarvitsemasta lakkaa.
Mutta Tupun mielestä oli rinni jo kovin huono, kaiteet jo osittain lahot ja puolapuita poikki… Jääköön siihen Tupun navetan seinustalle siksi, jos sattuu uusi matka tulla tehtyä lasitehtaalle, niin onhan valmiina. Eipä taida se Karttunenkaan sitä tarvita koska ei jo ennen ole pois noutanut … ja vanha rämäkin kun on jo, on tainnut uuden sijaan laittaa… Ja jos ei niinkään, niin saa hän minulta aina omansa; keväämpänä vien pois kun en enää tarvitse.
Mutta — — auttakoon! Tuppu kuoli Kynttilin aikana! Mistä akka sitten olisi tiennyt mistä mies-vainaja lie hyötynyt tuon rinni-rämän. Olipahan vaan sopivaa, että itsellä oli sellainen, kun miehen jättämiä tuhan vähiä meni lasitehtaalle viemään, että saisi hautausrahoja.
Tupulta jäi jälkeen velkaa ja lapsia. Velkoojat vaativat huutokaupalla myömään sekä mökin että irtaimen.
Pääsiäis-maanantaina oli huutokauppa. Matka-rinnikin siinä myytiin ja sen sai tuo Lumppukauppias Metkunen ja maksoi siitä kaksikymmentä penniä. Muutakin rojua sai Metkunen huutokaupassa, muun muassa Tuppu-vainajan puolitalaisen tahon.