"No, jos mennä tahdot, niin täytyyhän sitä täällä toimeen tulla ja … ja nuorenahan sitä ihmisen täytyy yrittää."
"Hm", hymähti Samppa, "ei suinkaan sitä meillä nyt niin yrittämisen vuoksi olisi tarvis Amerikkaan, mutta parempihan on ansaita rahoja tuon kolmisen vuotta kuin olla ilmaiseksi orjana."
Akka oli aivan samaa mieltä, että niin olisi asia paljon parempi.
Tehtiin liitto: Samppa lähtee Amerikkaan kuin vaan saa passit; asiasta ei puhuta kenellekään luotua sanaa.
Mutta miten saada passit? Siinäpä olikin sotkuinen kysymys, joka tuotti paljon päänvaivaa. Olihan sitä liikkunut juttuja, miten yksi ja toinen oli koiranjuonilla paperit taskuunsa saanut ja sitten noin vaan pujahtanut, kuten muutkin matkustajat; mutta kuinka sitä silläkään tavalla…
"Hitto tuokoon! mutta kyllä se sentään on toista tienata rahoja
Amerikassa, kuin tuolla kolme vuotta virua… On se aivan toista
Amerikassa! Olispa vaan tuossa joku joka hankkisi nimiinsä mulle
paperit, niin heti maksaisin sievät rahat!"
Siihen tielle ikkunan alle saapui joukko nuoriamiehiä, pyhäpäivä kun oli. Niillä nuorilla on aina vehkeitä, vetävät puoleensa huomion, vaikkapa se kuinka tärkeissä asioissa muuten kiini olisi: Samppa rupesi sinne ensin tirkistelemään ja sitten emäntä.
Yksi näkyi joukossa oikein olevan poikaa, nuori hän oli ja pienenlainenkin, mutta lihavahko möhkäle, halvan arvoisissa vaatteissa ja "suu päänlaella." (Kansalla on näetten omituinen tapansa sanoa suun olevan silloin päänlaella kun sitä ylenmäärin soitetaan.)
"Kuule", kuiskasi emäntä, "mitähän tuo Maailman-Matti tekisi, eiköhän se?…"
"Jaa, tosiaankin!" Mieskin mielistyi asiaan. Aina ne akat keksivät kaikki pikemmin kuin miehet! Molemmat katsoivat vielä ikkunasta. Siellä se vehkeili Maailman-Matti, niin että oikein täytyi ruveta naureskelemaan. "Se on hupainen veitikka tuo Matti, ihan varmaan tekee senkin jutkun!"