"Sinun täytyy! … minun tähteni, itsesi tähden… Tuon kolmannen täytyy kadota muiden tietämättä. Tule sitten takaisin, jos tahdot."
Mari kääntyi inhoten pois.
"Herra Jumala", hän äännähti, "ja tuokin aikoo papiksi!"
Hammasta purren alkoi Aukusti astuskella polulla… Sanoisikohan tuolle, että otan hänet vaimokseni, kun hän on ensin käynyt Amerikassa?… Mutta hän ei usko!…
"Kirottu olkoon se päivä, jona tuo taloomme tuli!" hän ohimennen ääneensä vaikeroitsi.
"Miksi? Minäkö tulin sinua viettelemään? Minäkö tunkeilin sinun seuraasi?"
Aukusti vaan voihkasi, eikä vastannut mitään. Mari jatkoi:
"Olin puhdas ja viaton tullessani pappilaan; vanhempani juuri sitä varten panivatkin minut sinne, että säilyisin paremmin maailman viettelyksiltä. Mutta voi!…" hän purskahti itkemään. "He erehtyivät, suuresti erehtyivät… Teillä lankesin ja tulin … portoksi, ja sinä yksin olet syypää, juuri sinä!"
"Älä huuda niin, taikka minä…"
"Minä huudan nyt, niin että kaikuu, sillä en tiedä saanenko enään monta tilaisuutta sinulle puhua. Minä luotin ja uskoin sinuun siitä syystä, että olit papin poika ja jo melkein itsekin pappi. Luulin, ettei se voi olla perkeleellinen petturi joka aikoo Jumalan seurakunnan paimeneksi. Kuulin sinun niin kauniisti saarnaavan ja varoittavan perkeleen ja maailman viettelyksistä… Sinä itse nyt soimaat minua, joka tulin teille juuri turvaa etsien!…"