"Kuollut", kuiskasi joku korvaan.
Sitten sekausi Mari taas, eikä enään selvinnytkään. Miesten ponnistukset kävivät turhiksi, Mari ei elänyt vuorokauttakaan.
* * * * *
Samaan aikaan vihittiin papiksi Aukusti ja määrättiin apulaiseksi erääsen maaseurakuntaan. Ensin kuitenkin hän täydensi onnensa, meni morsiamensa luo, joka tällä kertaa oli hänen arvoisestansa säädystä, ja solmi avioliiton kultaiset siteet. Morsian oli niin onnellinen kuin sai omata tuon herttaisen Aukustin ihan yksin … ja Aukusti oli onnellinen ja kertoi yhtämittaa, ettei hän ennen ollutkaan rakastanut ketään … ei todella ketään… Ja Marin vanha äiti, hän itki kotona ja odotti kirjeitä. Kävi toisinaan murheellisen sydämensä purkamassa pappilan rouvallekin. Rouva ensiaikoina lohdutteli, mutta katsoi sitten sydämensä vaatimuksesta tarpeelliseksi ilmoittaa muijalle suuren epäilyksensä siitä, että Mari, nuorena ja kauniina tyttönä, tuskin olisi voinut kestää pahassa maailmassa esiytyviä viekotuksia. Yksinkertainen mummo sai kuitenkin sen vähitellen päähänsä, että viettelys oli mahdollisesti jo tapahtunut täällä kotona, pappilassa. Kun hän tämän ajatuksensa kerran, katkerasti itkien ilmoitti pappilan rouvalle, kadotti tämä mielensä tasapainon. Muori sai ankaran painavat nuhteet… Olisikin epäillyt renkejä syypääksi, mutta nuortaherraa…
Ja rouva oikein mustui kiukusta. Muorin täytyi pyytää anteeksi. Ei se oikein tahtonut onnistua. Mutta kun rouva monen monituiseen kertaan uudisti ihmettelynsä siitä hävyttömyydestä, jota oli saanut akan puolelta kokea siitä hyvästä, mitä Marille oli pappilassa tehty, niin jo muori nöyrtyi oikein rukoilemaan ja rouva lupasi anteeksi antaa.
Vaan jälkeenpäin itki muori vielä monta monituista kertaa ja kätki kaikki poveensa, eikä koskaan enään mennyt asiasta puhumaan pappilan rouvalle. Sillä hänessä yhä vaistomaisesti vallitsi kummallinen vakuutus, vakuutus, jonka ilmaiseminen oli saattanut rouvan mielen pois tasapainosta.
Nuo Rutakkalan hyvät isännät.
Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan Rutakkalan kylästä, jossa ennen muinoin tultiin niin hyvin toimeen, mutta jossa nykyaikana useat isännät kynsivät korvansa taustaa ja älähtävät kipeästi, kun joku mökkiläinen uskaltaa puhua maanviljelijäin hyvistä toimeentulon ehdoista.
Mutta nuo useat Rutakkalan miehet ovat sentään hyvin kelpomiehiä: riitelevät vastaan kuntakokouksissa, vahvistavat puumerkillä nimikirjoituksensa ja vastustavat jyrkästi tyttökoulua; niinikään vihaavat he uusia aatteita ja pelkäävät lukukinkeriä; kunnioittavat erinomaisesti esi-isäinsä peri-aatteita, mutta näkevät mielellänsä, että niiden persoonalliset muistuttajat pihatuvista (missä ne ilmaiseksi talon pieniä viljavaroja nakertavat) kootaan isäinsä tykö; nauravat naapurin sanomalehti-tilauksille ja ennustavat ihmeellisellä vakuutuksella tämän edessä olevata konkurssia.
Ja joka oikein puolueettomasti ottaa asiaa harkitaksensa ja tutustuaksensa isäntäin mielipiteisiin, niin täytyykin myöntää, että heillä on sangen vakaville perusteille rakennetut periaatteet. Eivät he turhaan ikävöitse menneitä aikoja, sillä silloin se eläminen sentään maksoi vaivan. Renkejä saatiin palkatuksi 15-20 riksillä ja vuosivärkeillä eli parseleilla, joihin kuului valkoiset hurstihousut ja pusrokki, sekä isännän vanha saapaspari. Piikain palkka oli 8-12 riksiä, palanen käsityömaata ja Kynttelistä Vappuun tehdä itsellensä (s.o. omia käsitöitänsä). Päivämiehille ei suorastaan tarvinnut maksaa paljon muuta kuin ruoka-aterian ja jos kessuja antoi piippuun, sai isäntä jo mainetta.